merkitsin
Suomi[muokkaa]
Verbi[muokkaa]
merkitsin
- (taivutusmuoto) indikatiivin imperfektin yksikön 1. persoonan muoto verbistä merkitä
Substantiivi[muokkaa]
merkitsin (33)
- puhutun sanan äänteet tai kirjoitetun sanan merkkijono, jonka ihminen tulkitsee merkitystä kantavana merkkinä
Taivutus[muokkaa]
| Taivutus | ||
|---|---|---|
| sijamuoto | yksikkö | monikko |
| kieliopilliset sijamuodot | ||
| nominatiivi | merkitsin | merkitsimet |
| genetiivi | merkitsimen | merkitsimien merkitsinten |
| partitiivi | merkitsintä | merkitsimiä |
| akkusatiivi | merkitsin; merkitsimen |
merkitsimet |
| sisäpaikallissijat | ||
| inessiivi | merkitsimessä | merkitsimissä |
| elatiivi | merkitsimestä | merkitsimistä |
| illatiivi | merkitsimeen | merkitsimiin |
| ulkopaikallissijat | ||
| adessiivi | merkitsimellä | merkitsimillä |
| ablatiivi | merkitsimeltä | merkitsimiltä |
| allatiivi | merkitsimelle | merkitsimille |
| muut sijamuodot | ||
| essiivi | merkitsimenä (merkitsinnä) |
merkitsiminä |
| translatiivi | merkitsimeksi | merkitsimiksi |
| abessiivi | merkitsimettä | merkitsimittä |
| instruktiivi | – | merkitsimin |
| komitatiivi | – | merkitsimine- + omistusliite |
| vartalot | ||
| vokaalivartalo | merkitsime- | |
| heikko vartalo | - | |
| vahva vartalo | - | |
| konsonantti- vartalo |
merkitsin- | |
Käännökset[muokkaa]
1. se, jolla on merkitys
|
|