loukko
Suomi
[muokkaa]Substantiivi
[muokkaa]- syrjäinen paikka tai seutu, perukka, nurkka, kulmakunta
- huoneen nurkkaus
- Silloin vaunun loukosta, herrasmiesten joukosta, hidalgo nyt esiin astuu... (Reino Helismaa: Meksikon pikajuna, 1949.)
- Uuninloukosta löytyi sopiva oleskelusoppi.
- (virheellisesti) loukku (epämiellyttävä tai mahdollisesti vaarallinen paikka, josta ei pääse pois)
Ääntäminen
[muokkaa]- IPA: /ˈlou̯kːo/
- tavutus: louk‧ko
Taivutus
[muokkaa]| Taivutus | ||
|---|---|---|
| sijamuoto | yksikkö | monikko |
| kieliopilliset sijamuodot | ||
| nominatiivi | loukko | loukot |
| genetiivi | loukon | loukkojen |
| partitiivi | loukkoa | loukkoja |
| akkusatiivi | loukko; loukon |
loukot |
| sisäpaikallissijat | ||
| inessiivi | loukossa | loukoissa |
| elatiivi | loukosta | loukoista |
| illatiivi | loukkoon | loukkoihin |
| ulkopaikallissijat | ||
| adessiivi | loukolla | loukoilla |
| ablatiivi | loukolta | loukoilta |
| allatiivi | loukolle | loukoille |
| muut sijamuodot | ||
| essiivi | loukkona | loukkoina |
| translatiivi | loukoksi | loukoiksi |
| abessiivi | loukotta | loukoitta |
| instruktiivi | – | loukoin |
| komitatiivi | – | loukkoine- + omistusliite |
| vartalot | ||
| vokaalivartalo | - | |
| heikko vartalo | louko- | |
| vahva vartalo | loukko- | |
| konsonantti- vartalo |
- | |
Etymologia
[muokkaa]Sanan alkuperä on epäselvä. Vastineita lähisukukielissä: karjalan loukko, lyydin louk ja viron lõugas. Myös etäsukukielistä on esitetty vastineita (unkarin lyuk, marin luk ’nurkka, mutka’), mutta näiden yhteys sanaan on epävarmaa.[1]
Liittyvät sanat
[muokkaa]Aiheesta muualla
[muokkaa]- loukko Kielitoimiston sanakirjassa
Viitteet
[muokkaa]- ↑ Kaisa Häkkinen: Nykysuomen etymologinen sanakirja. Helsinki: WSOY, 2004.