leikari

Wikisanakirjasta
Kalastuksessa käytettäviä lukkoleikareita, jotka ovat [1] leikareita, joihin on kiinnitetty viehelukot.

Suomi[muokkaa]

Substantiivi[muokkaa]

leikari (6)[1]

  1. (tekniikka) katko, joka estää toisella puolen tapahtuvan pyörimisen vaikutuksen siirtymisen
    Uistimen ja siiman väliin laitettu leikari estää uistimen pyörimisen kiertämästä siimaa.
  2. (historia) keskiaikainen kiertelevä ilveilijä
    Leikareiden kerrotaan viihdyttäneen hoviväkeä tempuillaan, soitollaan ja sukkeluuksillaan.

Ääntäminen[muokkaa]

  • IPA: /ˈlei̯kɑri/
  • tavutus: lei‧ka‧ri

Taivutus[muokkaa]

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi leikari leikarit
genetiivi leikarin leikarien
leikareiden
leikareitten
partitiivi leikaria leikareita
leikareja
akkusatiivi leikari;
leikarin
leikarit
sisäpaikallissijat
inessiivi leikarissa leikareissa
elatiivi leikarista leikareista
illatiivi leikariin leikareihin
ulkopaikallissijat
adessiivi leikarilla leikareilla
ablatiivi leikarilta leikareilta
allatiivi leikarille leikareille
muut sijamuodot
essiivi leikarina leikareina
translatiivi leikariksi leikareiksi
abessiivi leikaritta leikareitta
instruktiivi leikarein
komitatiivi leikareine-
+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo leikari-
heikko vartalo -
vahva vartalo -
konsonantti-
vartalo
-

Etymologia[muokkaa]

keskiaikainen ruotsalainen laina[2]

Käännökset[muokkaa]

Liittyvät sanat[muokkaa]

Synonyymit[muokkaa]
Yhdyssanat[muokkaa]

salpaleikari

Aiheesta muualla[muokkaa]

  • leikari Kielitoimiston sanakirjassa

Viitteet[muokkaa]

  1. Kotimaisten kielten keskuksen Nykysuomen sanalista v. 1 (lataussivu): taivutustyyppi 6
  2. Kaisa Häkkinen: Suomi on kuuden kerroksen kieli. Tiede, 2018. Artikkelin verkkoversio (doc).