lanta

Wikisanakirjasta

Suomi[muokkaa]

Substantiivi[muokkaa]

lanta (9-J)

  1. kasvisravintoa syövän kotieläimen uloste
    Lenkkeilypolku on taas aivan hevosenlannassa.

Ääntäminen[muokkaa]

  • IPA: /ˈlɑnt̪ɑ/, [ˈlɑ̝n̪t̪ɑ̝]
  • tavutus: lan‧ta

Taivutus[muokkaa]

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi lanta lannat
genetiivi lannan lantojen
(lantain)
partitiivi lantaa lantoja
akkusatiivi lanta;
lannan
lannat
sisäpaikallissijat
inessiivi lannassa lannoissa
elatiivi lannasta lannoista
illatiivi lantaan lantoihin
ulkopaikallissijat
adessiivi lannalla lannoilla
ablatiivi lannalta lannoilta
allatiivi lannalle lannoille
muut sijamuodot
essiivi lantana lantoina
translatiivi lannaksi lannoiksi
abessiivi lannatta lannoitta
instruktiivi lannoin
komitatiivi lantoine-
+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo -
heikko vartalo lanna-
vahva vartalo lanta-
konsonantti-
vartalo
-

Etymologia[muokkaa]

vanha germaaninen laina[1]

Käännökset[muokkaa]

Liittyvät sanat[muokkaa]

Johdokset[muokkaa]
Yhdyssanat[muokkaa]

apulanta, hevosenlanta, kananlanta, karjanlanta, lannanajo, lannanlevitin, lannansyöjä, lantahuone, lantakasa, lantakouru, lantamulta, lantapatteri, lantatadikko, lantatalikko, lantatunkio, lantavarasto, lantavesi, lehmänlanta, lietelanta, luonnonlanta, makkilanta

Alakäsitteet[muokkaa]

Aiheesta muualla[muokkaa]

  • lanta Kielitoimiston sanakirjassa
  • lanta Tieteen termipankissa

Substantiivi[muokkaa]

lanta

  1. (murteellinen) alamaa

Etymologia[muokkaa]

saamen kielestä < skandinaavinen laina, vrt. ruotsin land[2]

Liittyvät sanat[muokkaa]

Johdokset[muokkaa]

Viitteet[muokkaa]

  1. Hakulinen, Lauri: Suomen kielen rakenne ja kehitys, s. 359. Helsingin yliopiston suomen kielen laitos, 2000 (1978). ISBN 951-45-9221-2.
  2. Hakulinen, Lauri: Suomen kielen rakenne ja kehitys, s. {{{s}}}. Helsingin yliopiston suomen kielen laitos, 2000 (1978). ISBN 951-45-9221-2. 380