kuunnelma

Wikisanakirjasta

Suomi[muokkaa]

Substantiivi[muokkaa]

kuunnelma (10)[1]

  1. näytelmästä kehittynyt pelkästä äänestä koostuva taidemuoto, jossa näyttelijöiden esittämällä vuoropuhelulla kerrotaan jokin tarina radiossa

Ääntäminen[muokkaa]

  • IPA: /ˈkuːnːelmɑ/
  • tavutus: kuun‧nel‧ma

Taivutus[muokkaa]

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi kuunnelma kuunnelmat
genetiivi kuunnelman kuunnelmien
(kuunnelmain)
partitiivi kuunnelmaa kuunnelmia
akkusatiivi kuunnelma;
kuunnelman
kuunnelmat
sisäpaikallissijat
inessiivi kuunnelmassa kuunnelmissa
elatiivi kuunnelmasta kuunnelmista
illatiivi kuunnelmaan kuunnelmiin
ulkopaikallissijat
adessiivi kuunnelmalla kuunnelmilla
ablatiivi kuunnelmalta kuunnelmilta
allatiivi kuunnelmalle kuunnelmille
muut sijamuodot
essiivi kuunnelmana kuunnelmina
translatiivi kuunnelmaksi kuunnelmiksi
abessiivi kuunnelmatta kuunnelmitta
instruktiivi kuunnelmin
komitatiivi kuunnelmine-
+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo kuunnelma-
heikko vartalo -
vahva vartalo -
konsonantti-
vartalo
-

Käännökset[muokkaa]

Lainaukset[muokkaa]

1928. ”—der”. Kuunnelma ja äänikkö[2]

Niinkauan kuin emme näe radiomme avulla ohjelman suorittajia, niin emmekö voisi käyttää kuulokappalten ja radionäytelmien sijasta sanaa: kuunnelma. Kun on näkemisestä kysymys, sopii näytelmät ja kuvaelmat sekä »näkemiin», mutta kun on kysymyksessä pelkkä kuuleminen, niin kuvaelmat ja näytelmät muuttuvat »kuunnelmiksi» ja »näkemiin» muuttuu (on muuttunut) »kuulemiin».

Liittyvät sanat[muokkaa]

Yhdyssanat[muokkaa]

pienoiskuunnelma, radiokuunnelma

Aiheesta muualla[muokkaa]

Viitteet[muokkaa]

  1. Kotimaisten kielten keskuksen Nykysuomen sanalista v. 1 (lataussivu): taivutustyyppi 10
  2. ”—der”. Kuunnelma ja äänikkö Helsingin Sanomat, 30.1.1928, nro 29, s. 6