kuuluminen
Suomi
[muokkaa]Substantiivi
[muokkaa]kuuluminen (38)
- teonnimi verbistä kuulua
Taivutus
[muokkaa]| Taivutus | ||
|---|---|---|
| sijamuoto | yksikkö | monikko |
| kieliopilliset sijamuodot | ||
| nominatiivi | kuuluminen | kuulumiset |
| genetiivi | kuulumisen | kuulumisten kuulumisien |
| partitiivi | kuulumista | kuulumisia |
| akkusatiivi | kuuluminen; kuulumisen |
kuulumiset |
| sisäpaikallissijat | ||
| inessiivi | kuulumisessa | kuulumisissa |
| elatiivi | kuulumisesta | kuulumisista |
| illatiivi | kuulumiseen | kuulumisiin |
| ulkopaikallissijat | ||
| adessiivi | kuulumisella | kuulumisilla |
| ablatiivi | kuulumiselta | kuulumisilta |
| allatiivi | kuulumiselle | kuulumisille |
| muut sijamuodot | ||
| essiivi | kuulumisena (kuulumisna) |
kuulumisina |
| translatiivi | kuulumiseksi | kuulumisiksi |
| abessiivi | kuulumisetta | kuulumisitta |
| instruktiivi | – | kuulumisin |
| komitatiivi | – | kuulumisine- + omistusliite |
| vartalot | ||
| vokaalivartalo | kuulumise- | |
| heikko vartalo | - | |
| vahva vartalo | - | |
| konsonantti- vartalo |
kuulumis- | |