kummastus

Wikisanakirjasta

Suomi[muokkaa]

Substantiivi[muokkaa]

kummastus (39)

  1. ihmetys, kummastumisen seuraus

Ääntäminen[muokkaa]

  • IPA: /ˈkumːɑst̪us/
  • tavutus: kum‧mas‧tus

Taivutus[muokkaa]

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi kummastus kummastukset
genetiivi kummastuksen kummastusten
kummastuksien
partitiivi kummastusta kummastuksia
akkusatiivi kummastus;
kummastuksen
kummastukset
sisäpaikallissijat
inessiivi kummastuksessa kummastuksissa
elatiivi kummastuksesta kummastuksista
illatiivi kummastukseen kummastuksiin
ulkopaikallissijat
adessiivi kummastuksella kummastuksilla
ablatiivi kummastukselta kummastuksilta
allatiivi kummastukselle kummastuksille
muut sijamuodot
essiivi kummastuksena kummastuksina
translatiivi kummastukseksi kummastuksiksi
abessiivi kummastuksetta kummastuksitta
instruktiivi kummastuksin
komitatiivi kummastuksine-
+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo kummastukse-
heikko vartalo -
vahva vartalo -
konsonantti-
vartalo
kummastus-

Etymologia[muokkaa]

johdos verbistä kummastua (kummastu- + -s)

Käännökset[muokkaa]

Liittyvät sanat[muokkaa]

Aiheesta muualla[muokkaa]