kulkuri

Wikisanakirjasta

Suomi[muokkaa]

Substantiivi[muokkaa]

kulkuri (6)[1]

  1. ilman vakinaista asuinpaikkaa oleva ihminen, joka kulkee seudulta toiselle, kiertolainen
  2. pieni nahkainen ”rengas” vyön soljen puolella, johon vyön pää pujotetaan.

Ääntäminen[muokkaa]

  • IPA: /ˈkulkuri/
  • tavutus: kul‧ku‧ri

Taivutus[muokkaa]

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi kulkuri kulkurit
genetiivi kulkurin kulkurien
kulkureiden
kulkureitten
partitiivi kulkuria kulkureita
kulkureja
akkusatiivi kulkuri;
kulkurin
kulkurit
sisäpaikallissijat
inessiivi kulkurissa kulkureissa
elatiivi kulkurista kulkureista
illatiivi kulkuriin kulkureihin
ulkopaikallissijat
adessiivi kulkurilla kulkureilla
ablatiivi kulkurilta kulkureilta
allatiivi kulkurille kulkureille
muut sijamuodot
essiivi kulkurina kulkureina
translatiivi kulkuriksi kulkureiksi
abessiivi kulkuritta kulkureitta
instruktiivi kulkurein
komitatiivi kulkureine-
+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo kulkuri-
heikko vartalo -
vahva vartalo -
konsonantti-
vartalo
-

Etymologia[muokkaa]

johdos sanasta kulkea (kulk- + -uri)

Käännökset[muokkaa]

Liittyvät sanat[muokkaa]

Synonyymit[muokkaa]
Yhdyssanat[muokkaa]

kulkurielämä, kulkuripoika

Aiheesta muualla[muokkaa]

  • kulkuri Kielitoimiston sanakirjassa

Viitteet[muokkaa]

  1. Kotimaisten kielten keskuksen Nykysuomen sanalista v. 1 (lataussivu): taivutustyyppi 6