kulkuri
Suomi[muokkaa]
Substantiivi[muokkaa]
- ilman vakinaista asuinpaikkaa oleva ihminen, joka kulkee seudulta toiselle, kiertolainen
- pieni nahkainen ”rengas” vyön soljen puolella, johon vyön pää pujotetaan.
Ääntäminen[muokkaa]
- IPA: /ˈkulkuri/
- tavutus: kul‧ku‧ri
Taivutus[muokkaa]
Taivutus | ||
---|---|---|
sijamuoto | yksikkö | monikko |
kieliopilliset sijamuodot | ||
nominatiivi | kulkuri | kulkurit |
genetiivi | kulkurin | kulkurien kulkureiden kulkureitten |
partitiivi | kulkuria | kulkureita kulkureja |
akkusatiivi | kulkuri; kulkurin |
kulkurit |
sisäpaikallissijat | ||
inessiivi | kulkurissa | kulkureissa |
elatiivi | kulkurista | kulkureista |
illatiivi | kulkuriin | kulkureihin |
ulkopaikallissijat | ||
adessiivi | kulkurilla | kulkureilla |
ablatiivi | kulkurilta | kulkureilta |
allatiivi | kulkurille | kulkureille |
muut sijamuodot | ||
essiivi | kulkurina | kulkureina |
translatiivi | kulkuriksi | kulkureiksi |
abessiivi | kulkuritta | kulkureitta |
instruktiivi | – | kulkurein |
komitatiivi | – | kulkureine- + omistusliite |
vartalot | ||
vokaalivartalo | kulkuri- | |
heikko vartalo | - | |
vahva vartalo | - | |
konsonantti- vartalo |
- |
Etymologia[muokkaa]
johdos sanasta kulkea (kulk- + -uri)
Käännökset[muokkaa]
Liittyvät sanat[muokkaa]
Synonyymit[muokkaa]
Yhdyssanat[muokkaa]
Aiheesta muualla[muokkaa]
- kulkuri Kielitoimiston sanakirjassa
Viitteet[muokkaa]
- ↑ Kotimaisten kielten keskuksen Nykysuomen sanalista v. 1 (lataussivu): taivutustyyppi 6