konsonantti

Kohteesta Wikisanakirja
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Suomi[muokkaa]

Substantiivi[muokkaa]

konsonantti (5)

Wikipedia
Katso artikkeli Konsonantti Wikipediassa, vapaassa tietosanakirjassa.
  1. (fonetiikka) äänne, jota äännettäessä ilmavirta ei pääse etenemään esteettä suun keskilinjalla
  2. kirjain, jota käytetään kuvaamaan ko. äänteitä
    Suomen kielen konsonantteja ovat b, c, d, f, g, h, j, k, l, m, n, (ŋ), p, r, s, š, t, v, z ja ž.

Ääntäminen[muokkaa]

  • IPA: [ˈko̞nso̞ˌnɑn̪t̪ːi]

Taivutus[muokkaa]

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi konsonantti konsonantit
genetiivi konsonantin konsonanttien
partitiivi konsonanttia konsonantteja
akkusatiivi konsonantti; konsonantin konsonantit
sisäpaikallissijat
inessiivi konsonantissa konsonanteissa
elatiivi konsonantista konsonanteista
illatiivi konsonanttiin konsonantteihin
ulkopaikallissijat
adessiivi konsonantilla konsonanteilla
ablatiivi konsonantilta konsonanteilta
allatiivi konsonantille konsonanteille
muut sijamuodot
essiivi konsonanttina konsonantteina
translatiivi konsonantiksi konsonanteiksi
abessiivi konsonantitta konsonanteitta
instruktiivi konsonantein
komitatiivi konsonantteine-
+ omistusliite

Etymologia[muokkaa]

  • latinan con- ’kanssa, kera’ + sonans ’kuuluva’

Käännökset[muokkaa]

Liittyvät sanat[muokkaa]

Synonyymit[muokkaa]
Vieruskäsitteet[muokkaa]
Yhdyssanat[muokkaa]

kaksoiskonsonantti, konsonanttivartalo, konsonanttiyhtymä

Aiheesta muualla[muokkaa]