kiinnike
Suomi[muokkaa]
Substantiivi[muokkaa]
- jonkin kiinnitettynä pitämiseen käytettävä esine
- (puhekieltä) kiinnite
- (patologia) elimistöön muodostunut ylimääräinen kudos, joka haittaa tai estää normaalia liikkuvuutta
Ääntäminen[muokkaa]
- IPA: /ˈkiːnːikeˣ/
- tavutus: kiin‧ni‧ke
Taivutus[muokkaa]
| Taivutus | ||
|---|---|---|
| sijamuoto | yksikkö | monikko |
| kieliopilliset sijamuodot | ||
| nominatiivi | kiinnike | kiinnikkeet |
| genetiivi | kiinnikkeen | kiinnikkeiden kiinnikkeitten |
| partitiivi | kiinnikettä | kiinnikkeitä |
| akkusatiivi | kiinnike; kiinnikkeen |
kiinnikkeet |
| sisäpaikallissijat | ||
| inessiivi | kiinnikkeessä | kiinnikkeissä |
| elatiivi | kiinnikkeestä | kiinnikkeistä |
| illatiivi | kiinnikkeeseen | kiinnikkeisiin kiinnikkeihin |
| ulkopaikallissijat | ||
| adessiivi | kiinnikkeellä | kiinnikkeillä |
| ablatiivi | kiinnikkeeltä | kiinnikkeiltä |
| allatiivi | kiinnikkeelle | kiinnikkeille |
| muut sijamuodot | ||
| essiivi | kiinnikkeenä | kiinnikkeinä |
| translatiivi | kiinnikkeeksi | kiinnikkeiksi |
| abessiivi | kiinnikkeettä | kiinnikkeittä |
| instruktiivi | – | kiinnikkein |
| komitatiivi | – | kiinnikkeine- + omistusliite |
| vartalot | ||
| vokaalivartalo | kiinnikkee- | |
| heikko vartalo | - | |
| vahva vartalo | - | |
| konsonantti- vartalo |
kiinniket- | |