Siirry sisältöön

kieleke

Wikisanakirjasta

Suomi

[muokkaa]

Substantiivi

[muokkaa]

kieleke (48-A) (monikko kielekkeet)

  1. kielimäinen uloke

Ääntäminen

[muokkaa]
  • IPA: /ˈkie̯lekeˣ/
  • tavutus: kie‧le‧ke

Taivutus

[muokkaa]
Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi kieleke kielekkeet
genetiivi kielekkeen kielekkeiden
kielekkeitten
partitiivi kielekettä kielekkeitä
akkusatiivi kieleke;
kielekkeen
kielekkeet
sisäpaikallissijat
inessiivi kielekkeessä kielekkeissä
elatiivi kielekkeestä kielekkeistä
illatiivi kielekkeeseen kielekkeisiin
kielekkeihin
ulkopaikallissijat
adessiivi kielekkeellä kielekkeillä
ablatiivi kielekkeeltä kielekkeiltä
allatiivi kielekkeelle kielekkeille
muut sijamuodot
essiivi kielekkeenä kielekkeinä
translatiivi kielekkeeksi kielekkeiksi
abessiivi kielekkeettä kielekkeittä
instruktiivi kielekkein
komitatiivi kielekkeine-
+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo kielekkee-
heikko vartalo -
vahva vartalo -
konsonantti-
vartalo
kieleket-

Etymologia

[muokkaa]

substantiivi kieli (vokaalivartalo kiele-) + johdin -ke

Käännökset

[muokkaa]

Liittyvät sanat

[muokkaa]
Johdokset
[muokkaa]
Yhdyssanat
[muokkaa]

kallionkieleke, kitakieleke

Aiheesta muualla

[muokkaa]