kidutus
Suomi
[muokkaa]
Substantiivi
[muokkaa]kidutus (39)
- kiduttaminen
- (kuvaannollisesti) jokin kärsimystä tai ahdistusta aiheuttava asia
- Hän ei kyennyt unohtamaan kuvaajan läsnäoloa, ja se teki sormuksen valitsemisesta oikeaa kidutusta. (Miljoonaperintö)
Ääntäminen
[muokkaa]- IPA: /ˈkidut̪us/
- tavutus: ki‧du‧tus
Taivutus
[muokkaa]| Taivutus | ||
|---|---|---|
| sijamuoto | yksikkö | monikko |
| kieliopilliset sijamuodot | ||
| nominatiivi | kidutus | kidutukset |
| genetiivi | kidutuksen | kidutusten kidutuksien |
| partitiivi | kidutusta | kidutuksia |
| akkusatiivi | kidutus; kidutuksen |
kidutukset |
| sisäpaikallissijat | ||
| inessiivi | kidutuksessa | kidutuksissa |
| elatiivi | kidutuksesta | kidutuksista |
| illatiivi | kidutukseen | kidutuksiin |
| ulkopaikallissijat | ||
| adessiivi | kidutuksella | kidutuksilla |
| ablatiivi | kidutukselta | kidutuksilta |
| allatiivi | kidutukselle | kidutuksille |
| muut sijamuodot | ||
| essiivi | kidutuksena | kidutuksina |
| translatiivi | kidutukseksi | kidutuksiksi |
| abessiivi | kidutuksetta | kidutuksitta |
| instruktiivi | – | kidutuksin |
| komitatiivi | – | kidutuksine- + omistusliite |
| vartalot | ||
| vokaalivartalo | kidutukse- | |
| heikko vartalo | - | |
| vahva vartalo | - | |
| konsonantti- vartalo |
kidutus- | |