kerake

Wikisanakirjasta

Suomi[muokkaa]

Substantiivi[muokkaa]

kerake (48)

  1. (fonetiikka) konsonantti

Ääntäminen[muokkaa]

  • IPA: /ˈkerɑkeˣ/
  • tavutus: ke‧ra‧ke

Taivutus[muokkaa]

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi kerake kerakkeet
genetiivi kerakkeen kerakkeiden
kerakkeitten
partitiivi keraketta kerakkeita
akkusatiivi kerake;
kerakkeen
kerakkeet
sisäpaikallissijat
inessiivi kerakkeessa kerakkeissa
elatiivi kerakkeesta kerakkeista
illatiivi kerakkeeseen kerakkeisiin
kerakkeihin
ulkopaikallissijat
adessiivi kerakkeella kerakkeilla
ablatiivi kerakkeelta kerakkeilta
allatiivi kerakkeelle kerakkeille
muut sijamuodot
essiivi kerakkeena kerakkeina
translatiivi kerakkeeksi kerakkeiksi
abessiivi kerakkeetta kerakkeitta
instruktiivi kerakkein
komitatiivi kerakkeine-
+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo kerakkee-
heikko vartalo -
vahva vartalo -
konsonantti-
vartalo
keraket-

Etymologia[muokkaa]

Elias Lönnrotin luoma uudissana, joka on ilmeisesti -ke-johdos kera-sanasta (’keralla soiva’; vrt. latinan consonans, ruotsin konsonant)[1]

Käännökset[muokkaa]

Aiheesta muualla[muokkaa]

  • kerake Kielitoimiston sanakirjassa

Viitteet[muokkaa]

  1. Raija Lehtinen: Hyödykkeet ja haitakkeet. Muotokuvaa ‑ke-johtimisista sanoista. Kielikello, 1991, nro 1. Artikkelin verkkoversio.