keinonto

Wikisanakirjasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Suomi[muokkaa]

Substantiivi[muokkaa]

keinonto (1-J)

  1. (kielitiede) instruktiivin rinnakkainen nimitys, sijamuoto, joka ilmaisee keinoa tai tapaa. Keinonnon tunnus on sijapääte -n, ja sitä käytetään lähinnä monikossa ja kiteytyneissä sanonnoissa: ”kirjoitin tämän omin päin”, ”menen kotiin jalan”.

Taivutus[muokkaa]

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi keinonto keinonnot
genetiivi keinonnon keinontojen
partitiivi keinontoa keinontoja
akkusatiivi keinonto;
keinonnon
keinonnot
sisäpaikallissijat
inessiivi keinonnossa keinonnoissa
elatiivi keinonnosta keinonnoista
illatiivi keinontoon keinontoihin
ulkopaikallissijat
adessiivi keinonnolla keinonnoilla
ablatiivi keinonnolta keinonnoilta
allatiivi keinonnolle keinonnoille
muut sijamuodot
essiivi keinontona keinontoina
translatiivi keinonnoksi keinonnoiksi
abessiivi keinonnotta keinonnoitta
instruktiivi keinonnoin
komitatiivi keinontoine-
+ omistusliite