karate

Suomi

Substantiivi

karate (8)

Karaten harrastaja eli karateka.

1. eräs japanilainen itsepuolustus- ja kamppailulaji, joka monipuolisten harjoitteiden lisäksi jakautuu kilpailtaviin liikesarjoista koostuvaan kataan ja pääasiassa lyönnein ja potkuin käytävään kumiteen
2. (harvinainen) pinta (tauti)

Ääntäminen

• IPA: /ˈkɑrɑt̪e/
• tavutus: ka‧ra‧te

Etymologia

• (kamppailulaji) äännelaina japanin kielen sanasta 空手
• (tauti) taudinaiheuttajan tieteellisestä nimestä Treponema carateum

Käännökset

1. eräs japanilainen itsepuolustus- ja kamppailulaji

azeri: karate englanti: karate espanja: kárate m., karate m. japani: 空手, からて ranska: karaté m. ruotsi: karate

saksa: Karate n. turkki: karate uzbekki: karate venäjä: каратэ n. viro: karate

2. pinta (tauti)

Ks. pinta

Liittyvät sanat

• karateka
• taido

Yläkäsitteet

• budo

Yhdyssanat

karateisku, karatepotku, täyskontaktikarate

Aiheesta muualla

• karate Kielitoimiston sanakirjassa
• Artikkeli 5065 Suomen viittomakielten verkkosanakirjassa Suvissa

Englanti

Substantiivi

karate (ei monikkoa)

1. (urheilu) karate

Ruotsi

Substantiivi

karate yl. (yks. määr. karaten[luo], ei monikkoa)

1. (urheilu) karate

Viro

Substantiivi

karate

1. (urheilu) karate

Kroatia

Substantiivi

	yksikkö
nominatiivi	karàte
genetiivi	karàtea
datiivi-lokatiivi	karàteu
akkusatiivi	karàte
vokatiivi	karateu
instrumentaali	karàteom

karàte m. 

1. karate

Aiheesta muualla

• karàte Školski rječnik hrvatskoga jezika

Substantiivi

kȁrate

1. monikon akkusatiivimuoto sanasta karat

Verbi

karate

1. monikon 2. persoonan preesens verbistä karati

Serbia

Substantiivi

karate

1. yksikön vokatiivimuoto sanasta karat
2. (taivutusmuoto) monikon akkusatiivi sanasta karat

Serbokroaatti

Substantiivi

karate

1. yksikön vokatiivimuoto sanasta karat
2. (taivutusmuoto) monikon akkusatiivi sanasta karat