kaneli
Suomi
[muokkaa]
Substantiivi
[muokkaa]kaneli (6)
- leivonnassa ja ruoanlaitossa käytettävä mauste, joka tunnetaan myös rohdosnimellä cortex cinnamoni; valmistetaan kiinankanelin (Cinnamomum cassia) ja muiden läheisten puiden kuoresta
- aitokaneli (Cinnamomum verum)
Ääntäminen
[muokkaa]- IPA: /ˈkɑneli/, [ˈkɑ̝ne̞li]
- tavutus: ka‧ne‧li
Taivutus
[muokkaa]| Taivutus | ||
|---|---|---|
| sijamuoto | yksikkö | monikko |
| kieliopilliset sijamuodot | ||
| nominatiivi | kaneli | kanelit |
| genetiivi | kanelin | kanelien kaneleiden kaneleitten |
| partitiivi | kanelia | kaneleita kaneleja |
| akkusatiivi | kaneli; kanelin |
kanelit |
| sisäpaikallissijat | ||
| inessiivi | kanelissa | kaneleissa |
| elatiivi | kanelista | kaneleista |
| illatiivi | kaneliin | kaneleihin |
| ulkopaikallissijat | ||
| adessiivi | kanelilla | kaneleilla |
| ablatiivi | kanelilta | kaneleilta |
| allatiivi | kanelille | kaneleille |
| muut sijamuodot | ||
| essiivi | kanelina | kaneleina |
| translatiivi | kaneliksi | kaneleiksi |
| abessiivi | kanelitta | kaneleitta |
| instruktiivi | – | kanelein |
| komitatiivi | – | kaneleine- + omistusliite |
| vartalot | ||
| vokaalivartalo | kaneli- | |
| heikko vartalo | - | |
| vahva vartalo | - | |
| konsonantti- vartalo |
- | |
Etymologia
[muokkaa]< ruotsin kanel < ranskan cannelle[1] < latinan sanasta canna ’ruoko, putki’ < (muinais)kreikan κάννα ’ruoko’ < seemiläisistä kielistä[2]
Käännökset
[muokkaa]1. leivonnassa ja ruoanlaitossa käytettävä mauste
Liittyvät sanat
[muokkaa]Yhdyssanat
[muokkaa]aitokaneli, kanelialdehydi, kanelikorppu, kanelinkuori, kanelipuu, kanelitanko, kaneliöljy, kassiakaneli, kiinankaneli
Aiheesta muualla
[muokkaa]- kaneli Kielitoimiston sanakirjassa
- ”Kaneli”. Kysymyksiä ja vastauksia. Sanojen alkuperä. Kotimaisten kielten keskus
- Artikkeli 5188 Suomen viittomakielten verkkosanakirjassa Suvissa
Viitteet
[muokkaa]- ↑ Hakulinen, Lauri: Suomen kielen rakenne ja kehitys, s. 377. Helsingin yliopiston suomen kielen laitos, 2000 (1978). ISBN 951-45-9221-2.
- ↑ Klaus Karttunen: Orientin etymologinen sanakirja. Helsinki: Gaudeamus, 2013. ISBN 978-952-495-306-1.