kallo

Kohteesta Wikisanakirja
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Redirect arrow without text.svg
Katso myös: Kallo


Suomi[muokkaa]

Substantiivi[muokkaa]

kallo (1)

  1. eläimen pään luinen kuori, joka suojaa muun muassa aivoja. Ihmisestä puhuttaessa usein muodossa pääkallo.
    (arkikieltä) Koira sai kuulan kalloonsa. – Koira tapettiin ampumalla.
  2. (kuvaannollisesti, arkikieltä) pää
    Jätin koulun kesken, kun ei mennyt ollenkaan teoria kalloon.

Ääntäminen[muokkaa]

  • IPA: [ˈkɑlːo]

Taivutus[muokkaa]

Etymologia[muokkaa]

germaaninen laina[1]

Käännökset[muokkaa]

Liittyvät sanat[muokkaa]

Johdokset[muokkaa]
Yhdyssanat ja sanaliitot[muokkaa]

kallokuva, kallonkutistaja, kallonmurtuma, kallonpohja, kallovamma, kovakalloinen, paksukalloinen, pääkallo, pääkallokeli, pääkallokiitäjä, pääkallonmetsästys, pääkallonmetsästäjä, pääkallonpaikka

Aiheesta muualla[muokkaa]

  • kallo Kielitoimiston sanakirjassa

Viitteet[muokkaa]

  1. Kulonen, Ulla-Maija. Sydämestä syöpään, kalvosta keuhkoon. Suomen lääketieteellisen sanaston etymologiaa. Lääketieteellinen aikakauskirja Duodecim. 1995 (23). (Verkkoversio. Viitattu 8.7.2012.)