kallo
 |
Suomi
[muokkaa]
Substantiivi
[muokkaa]kallo (1)
- eläimen pään luinen kuori, joka suojaa muun muassa aivoja. Ihmisestä puhuttaessa usein muodossa pääkallo.
- (arkikieltä) Koira sai kuulan kalloonsa. – Koira tapettiin ampumalla.
- (kuvaannollisesti, arkikieltä) pää
- Jätin koulun kesken, kun ei mennyt ollenkaan teoria kalloon.
Ääntäminen
[muokkaa]- IPA: /ˈkɑlːo/
- tavutus: kal‧lo
Taivutus
[muokkaa]| Taivutus | ||
|---|---|---|
| sijamuoto | yksikkö | monikko |
| kieliopilliset sijamuodot | ||
| nominatiivi | kallo | kallot |
| genetiivi | kallon | kallojen |
| partitiivi | kalloa | kalloja |
| akkusatiivi | kallo; kallon |
kallot |
| sisäpaikallissijat | ||
| inessiivi | kallossa | kalloissa |
| elatiivi | kallosta | kalloista |
| illatiivi | kalloon | kalloihin |
| ulkopaikallissijat | ||
| adessiivi | kallolla | kalloilla |
| ablatiivi | kallolta | kalloilta |
| allatiivi | kallolle | kalloille |
| muut sijamuodot | ||
| essiivi | kallona | kalloina |
| translatiivi | kalloksi | kalloiksi |
| abessiivi | kallotta | kalloitta |
| instruktiivi | – | kalloin |
| komitatiivi | – | kalloine- + omistusliite |
| vartalot | ||
| vokaalivartalo | kallo- | |
| heikko vartalo | - | |
| vahva vartalo | - | |
| konsonantti- vartalo |
- | |
Etymologia
[muokkaa]germaaninen laina[1]
Käännökset
[muokkaa]1. pääkallo
Liittyvät sanat
[muokkaa]Johdokset
[muokkaa]- adjektiivit: kallollinen
Yhdyssanat ja sanaliitot
[muokkaa]kallohonka, kallokuva, kallonkutistaja, kallonmurtuma, kallonpohja, kallovamma, kovakalloinen, paksukalloinen, pääkallo, pääkallokeli, pääkallokiitäjä, pääkallonmetsästys, pääkallonmetsästäjä, pääkallonpaikka
Aiheesta muualla
[muokkaa]- kallo Kielitoimiston sanakirjassa
Viitteet
[muokkaa]- ↑ Kulonen, Ulla-Maija. Sydämestä syöpään, kalvosta keuhkoon. Suomen lääketieteellisen sanaston etymologiaa. Lääketieteellinen aikakauskirja Duodecim. 1995 (23). (Verkkoversio. Viitattu 8.7.2012.)