Siirry sisältöön

kaima

Wikisanakirjasta
Katso myös: käima

Suomi

[muokkaa]

Substantiivi

[muokkaa]

kaima (9)

  1. samanniminen henkilö
    Matti Virtasella on monta kaimaa, kun tämä nimiyhdistelmä on Suomen toiseksi yleisin.

Ääntäminen

[muokkaa]
  • IPA: /ˈkɑi̯mɑ/, [ˈkɑ̝imɑ̝]
  • tavutus: kai‧ma

Taivutus

[muokkaa]
Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi kaima kaimat
genetiivi kaiman kaimojen
(kaimain)
partitiivi kaimaa kaimoja
akkusatiivi kaima;
kaiman
kaimat
sisäpaikallissijat
inessiivi kaimassa kaimoissa
elatiivi kaimasta kaimoista
illatiivi kaimaan kaimoihin
ulkopaikallissijat
adessiivi kaimalla kaimoilla
ablatiivi kaimalta kaimoilta
allatiivi kaimalle kaimoille
muut sijamuodot
essiivi kaimana kaimoina
translatiivi kaimaksi kaimoiksi
abessiivi kaimatta kaimoitta
instruktiivi kaimoin
komitatiivi kaimoine-
+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo kaima-
heikko vartalo -
vahva vartalo -
konsonantti-
vartalo
-

Etymologia

[muokkaa]

balttilainen laina[1]

Käännökset

[muokkaa]

Liittyvät sanat

[muokkaa]
Yhdyssanat
[muokkaa]

Aiheesta muualla

[muokkaa]
  • kaima Kielitoimiston sanakirjassa

Viitteet

[muokkaa]
  1. Hakulinen, Lauri: Suomen kielen rakenne ja kehitys, s. 354. Helsingin yliopiston suomen kielen laitos, 2000 (1978). ISBN 951-45-9221-2.