kahila
Suomi[muokkaa]
Substantiivi[muokkaa]
kahila
Taivutus[muokkaa]
| Taivutus | ||
|---|---|---|
| sijamuoto | yksikkö | monikko |
| kieliopilliset sijamuodot | ||
| nominatiivi | kahila | kahilat |
| genetiivi | kahilan | kahiloiden kahiloitten (kahilain) |
| partitiivi | kahilaa | kahiloita |
| akkusatiivi | kahila; kahilan |
kahilat |
| sisäpaikallissijat | ||
| inessiivi | kahilassa | kahiloissa |
| elatiivi | kahilasta | kahiloista |
| illatiivi | kahilaan | kahiloihin |
| ulkopaikallissijat | ||
| adessiivi | kahilalla | kahiloilla |
| ablatiivi | kahilalta | kahiloilta |
| allatiivi | kahilalle | kahiloille |
| muut sijamuodot | ||
| essiivi | kahilana | kahiloina |
| translatiivi | kahilaksi | kahiloiksi |
| abessiivi | kahilatta | kahiloitta |
| instruktiivi | – | kahiloin |
| komitatiivi | – | kahiloine- + omistusliite |
| vartalot | ||
| vokaalivartalo | kahila- | |
| heikko vartalo | - | |
| vahva vartalo | - | |
| konsonantti- vartalo |
- | |
Etymologia[muokkaa]
vanha germaaninen laina[1]
Lähteet[muokkaa]
- Arto Kurtto & Leena Helynranta: Helsingin kasvit, s. 36. Helsinki: Helsingin kaupungin ympäristökeskus, 1998. ISBN 951-570-406-5.
Viitteet[muokkaa]
- ↑ Hakulinen, Lauri: Suomen kielen rakenne ja kehitys, s. 358. Helsingin yliopiston suomen kielen laitos, 2000 (1978). ISBN 951-45-9221-2.