jumi

Wikisanakirjasta

Suomi[muokkaa]

Substantiivi[muokkaa]

jumi (5)

  1. jumien suvun (Anobium) jäsen
  2. eräitä muita puunkaivajia

Ääntäminen[muokkaa]

  • IPA: /ˈjumi/
  • tavutus: ju‧mi

Taivutus[muokkaa]

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi jumi jumit
genetiivi jumin jumien
(jumein)
partitiivi jumia jumeja
akkusatiivi jumi;
jumin
jumit
sisäpaikallissijat
inessiivi jumissa jumeissa
elatiivi jumista jumeista
illatiivi jumiin jumeihin
ulkopaikallissijat
adessiivi jumilla jumeilla
ablatiivi jumilta jumeilta
allatiivi jumille jumeille
muut sijamuodot
essiivi jumina jumeina
translatiivi jumiksi jumeiksi
abessiivi jumitta jumeitta
instruktiivi jumein
komitatiivi jumeine-
+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo jumi-
heikko vartalo -
vahva vartalo -
konsonantti-
vartalo
-

Käännökset[muokkaa]

Liittyvät sanat[muokkaa]

Yhdyssanat[muokkaa]

haapajumi, haavansahajumi, hirsijumi, kaarnajumi, laikkujumi, liekojumi, lounaanjumi, nyhäjumi, pallojumi, pikkujumi, ruskojumi, saunajumi, tuomaanjumi, tupajumi, vesasahajumi

Aiheesta muualla[muokkaa]

  • jumi Kielitoimiston sanakirjassa

Substantiivi[muokkaa]

jumi (5)

  1. (arkikieltä) jumiutuminen
    Selässä tuntuu olevan jonkinasteinen jumi.

Liittyvät sanat[muokkaa]