hurri

Katso myös: Hurri

Suomi

Substantiivi

hurri (5)

1. (halventava) vanha suomenruotsalaisista käytetty kutsumanimi, joskus kielteisessä mielessä

Ääntäminen

• IPA: /ˈhurːi/, [ˈhurːi]

• tavutus: hur‧ri

Etymologia

[1] suomenruotsalainen:

Nykykäsityksen mukaan sana kuvaa ruotsinkielisen puhetta silloin, kun suomenkielinen ei ymmärrä häntä, ja se tulee mahdollisesti sanonnoista ”hur, huru” (”kuinka”, ”miten”) ja ”hör du”, (murteellisesti) hörru (”kuules”, ”kuuletko”). (Erkki Itkonen (toim.): Suomen sanojen alkuperä A–K. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1992. ISBN 951-717-692-9.)

Vanha, nykyään hylätty käsitys on että sana oli alun perin suden kiertoilmaus (vrt. samaa tarkoittava hurtta) ja muuttui siitä tarkoittamaan erilaisia karvaisia eläimiä (koiraa, vuohta) ja partaisia ja pitkätukkaisia ja kulkumiehiä ja (ruotsinkielisiä) kulkukauppiaita. Tästä olisi seurannut merkitys levoton nuorimies, yöjalassa kulkija, ja sittemmin kosija. (R. E. Nirvi, Petojen nimitykset kosinta- ja hääsanastossa, 1982) [1]

Liittyvät sanat

Synonyymit

• rantaspede

Aiheesta muualla

• hurri Kielitoimiston sanakirjassa

Substantiivi

hurri (5)

1. (historia) muinaisessa Mesopotamiassa eläneen kansan jäsen
2. (historia) heidän kielensä

Käännökset

1. historiallisen kansan jäsen

englanti: Hurrian galego: hurrita ruotsi: hurrit yl.

saksa: Hurriter m., Hurriterin f. venäjä: хурри́т (hurrít)

2. historiallinen kieli

englanti: Hurrian espanja: hurrita f. galego: hurrita

ruotsi: hurritiska yl. saksa: Hurritisch n. venäjä: хурри́тский (hurrítskij)

Liittyvät sanat

Johdokset

• adjektiivit: hurrilainen