humma

Wikisanakirjasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Suomi[muokkaa]

Substantiivi[muokkaa]

humma (10)[1]

  1. (puhekieltä, lapsekasta kieltä) hevonen
    Juokse sinä humma kun tuo taivas on niin tumma, ja taival on pitkänlainen. (Tapio Rautavaara)

Ääntäminen[muokkaa]

  • IPA: /ˈhummɑ/
  • tavutus: hum‧ma

Taivutus[muokkaa]

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi humma hummat
genetiivi humman hummien
(hummain)
partitiivi hummaa hummia
akkusatiivi humma;
humman
hummat
sisäpaikallissijat
inessiivi hummassa hummissa
elatiivi hummasta hummista
illatiivi hummaan hummiin
ulkopaikallissijat
adessiivi hummalla hummilla
ablatiivi hummalta hummilta
allatiivi hummalle hummille
muut sijamuodot
essiivi hummana hummina
translatiivi hummaksi hummiksi
abessiivi hummatta hummitta
instruktiivi hummin
komitatiivi hummine-
+ omistusliite

Aiheesta muualla[muokkaa]

  • humma Kielitoimiston sanakirjassa

Viitteet[muokkaa]

  1. Kotimaisten kielten keskuksen Nykysuomen sanalista v. 1 (lataussivu): taivutustyyppi 10