etikka

Wikisanakirja
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Suomi[muokkaa]

Substantiivi[muokkaa]

etikka (14-A)

  1. lähes väritön mauste ja säilöntäaine, jota voidaan valmistaa alkoholipitoisista aineista etikkahappokäymistä hyödyntäen tai yleensä synteettisestä etikkahaposta vedellä laimentamalla
  2. mauste-etikka, säilöntäetikka

Ääntäminen[muokkaa]

  • IPA: /ˈet̪ikːɑ/

Taivutus[muokkaa]

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
nominatiivi etikka etikat
genetiivi etikan etikoiden
etikoitten
etikkojen
(etikkain)
partitiivi etikkaa etikoita
etikkoja
akkusatiivi etikka; etikan etikat
Sisäpaikallissijat
inessiivi etikassa etikoissa
elatiivi etikasta etikoista
illatiivi etikkaan etikkoihin
etikoihin
Ulkopaikallissijat
adessiivi etikalla etikoilla
ablatiivi etikalta etikoilta
allatiivi etikalle etikoille
Muut
essiivi etikkana etikkoina
etikoina
translatiivi etikaksi etikoiksi
abessiivi etikatta etikoitta
instruktiivi etikoin
komitatiivi etikkoine-
etikoine-
+ omistusliite

Etymologia[muokkaa]

Suomen kieleen muinaisruotsin sanasta ätika tai sen varhaismuodosta ettickia, johon pohjautuu nykyruotsin ättika.[1] Ruotsiin sana siirtyi keskialasaksan sanasta etik, joka perustuu muinaisalasaksan sanaan ecid.[2] Saksaan sana siirtyi latinan sanasta acetum, joka on johdos verbistä acere, olla hapan.[1] Sanan varhaisimmat kirjalliset esiintymiset ovat 1540-luvun Upsalan evankeliumikirja ja 1543 ilmestynyt Mikael Agricolan ABCkiria.[3]

Käännökset[muokkaa]

Liittyvät sanat[muokkaa]

Aiheesta muualla[muokkaa]

Viitteet[muokkaa]

  1. 1,0 1,1 Häkkinen, Kaisa: Nykysuomen etymologinen sanakirja, s. 135. Helsinki: WSOY, 2004. ISBN 951-0-27108-X.
  2. Suomen sanojen alkuperä: etymologinen sanakirja, osa 1, s. 109. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, 1992. ISBN 951-717-692-9.
  3. Jussila, Raimo: Vanhat sanat: vanhan kirjasuomen ensiesiintymiä, s. 42. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, 1998. ISBN 951-746-008-2.