erottelu
Suomi
[muokkaa]Substantiivi
[muokkaa]erottelu (2)
- toimi, jossa jaetaan erilleen kaksi tai useampi asiaa
- joskus erotus, uittoon, erityisesti yhteisuittoon liittyvä työvaihe, jossa puutavara lajitellaan
- erottelupaikka
- Kesäisin pojat olivat erottelulla ja keksit heiluivat, kun virran kuljettamia puita ohjattiin oikeisiin karsinoihin.
Ääntäminen
[muokkaa]- IPA: /ˈerot̪ˌt̪elu/
- tavutus: e‧rot‧te‧lu
Taivutus
[muokkaa]| Taivutus | ||
|---|---|---|
| sijamuoto | yksikkö | monikko |
| kieliopilliset sijamuodot | ||
| nominatiivi | erottelu | erottelut |
| genetiivi | erottelun | erottelujen erotteluiden erotteluitten |
| partitiivi | erottelua | erotteluita erotteluja |
| akkusatiivi | erottelu; erottelun |
erottelut |
| sisäpaikallissijat | ||
| inessiivi | erottelussa | erotteluissa |
| elatiivi | erottelusta | erotteluista |
| illatiivi | erotteluun | erotteluihin |
| ulkopaikallissijat | ||
| adessiivi | erottelulla | erotteluilla |
| ablatiivi | erottelulta | erotteluilta |
| allatiivi | erottelulle | erotteluille |
| muut sijamuodot | ||
| essiivi | erotteluna | erotteluina |
| translatiivi | erotteluksi | erotteluiksi |
| abessiivi | erottelutta | erotteluitta |
| instruktiivi | – | erotteluin |
| komitatiivi | – | erotteluine- + omistusliite |
| vartalot | ||
| vokaalivartalo | erottelu- | |
| heikko vartalo | - | |
| vahva vartalo | - | |
| konsonantti- vartalo |
- | |
Etymologia
[muokkaa]Käännökset
[muokkaa]1. toimi, jossa jaetaan erilleen
|
|
2. puutavaran lajittelu
|
3. erottelupaikka
|
Ks. erottelupaikka |