eriävä
Suomi[muokkaa]
Adjektiivi[muokkaa]
eriävä (10)
- poikkeava, toisenlainen, vastustava
- (oikeustiede) sellainen, joka sisältää juridisesti merkitsevän sanoutumisen irti päätöksestä, kannanotosta, näkemyksestä tai vastaavasta
- eriävä mielipide
Ääntäminen[muokkaa]
- IPA: [ˈeriæʋæ]
Tavutus[muokkaa]
- tavutus: e‧ri‧ä‧vä
Käännökset[muokkaa]
1. poikkeava
|
Ks. poikkeava |
2. juridisesti merkitsevän irtisanoutumisen ilmaiseva
|
Verbi[muokkaa]
eriävä
- (taivutusmuoto) aktiivin partisiipin preesens verbistä eritä
Taivutus
| Taivutus | ||
|---|---|---|
| sijamuoto | yksikkö | monikko |
| kieliopilliset sijamuodot | ||
| nominatiivi | eriävä | eriävät |
| genetiivi | eriävän | eriävien (eriäväin) |
| partitiivi | eriävää | eriäviä |
| akkusatiivi | eriävä; eriävän | eriävät |
| sisäpaikallissijat | ||
| inessiivi | eriävässä | eriävissä |
| elatiivi | eriävästä | eriävistä |
| illatiivi | eriävään | eriäviin |
| ulkopaikallissijat | ||
| adessiivi | eriävällä | eriävillä |
| ablatiivi | eriävältä | eriäviltä |
| allatiivi | eriävälle | eriäville |
| muut sijamuodot | ||
| essiivi | eriävänä | eriävinä |
| translatiivi | eriäväksi | eriäviksi |
| abessiivi | eriävättä | eriävittä |
| instruktiivi | – | eriävin |
| komitatiivi | – | eriävine |