cogito

Latina

Verbi

cogitō (I) (akt. prees. inf. cogitāre, ind. perf. y. 1. p. cogitāvī, part. perf. cogitātus) (taivutus[luo])

1. ajatella

   Cogito ergo sum.

   Ajattelen, siispä olen.

   Vivere est cogitare.

   Eläminen on ajattelemista.

Verbi

cōgitō

1. aktiivin imperatiivin futuurin yksikön 2. persoonan muoto verbistä cōgō
2. aktiivin imperatiivin futuurin yksikön 3. persoonan muoto verbistä cōgō