alistuskonjunktio

Wikisanakirjasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Suomi[muokkaa]

Substantiivi[muokkaa]

alistuskonjunktio (3)

  1. (kielitiede) konjunktioihin kuuluva eri tyyppisiä alisteisuuksia osoittava sidesana, jolla alkava sivulause ei voi esiintyä yksinään vaan se tulee sitoa päälauseeseen.
    Alistuskonjunktio osoittaa aloittamansa lauseen (tai lausekkeen) olevan osa toista lausetta (tai lauseketta)
    Suomen kielen alistuskonjunktioita ovat: että, jotta, koska, kun, kunnes, jos, vaikka, kuin

Etymologia[muokkaa]

Taivutus[muokkaa]

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi alistuskonjunktio alistuskonjunktiot
genetiivi alistuskonjunktion alistuskonjunktioiden
alistuskonjunktioitten
partitiivi alistuskonjunktiota alistuskonjunktioita
akkusatiivi alistuskonjunktio;
alistuskonjunktion
alistuskonjunktiot
sisäpaikallissijat
inessiivi alistuskonjunktiossa alistuskonjunktioissa
elatiivi alistuskonjunktiosta alistuskonjunktioista
illatiivi alistuskonjunktioon alistuskonjunktioihin
ulkopaikallissijat
adessiivi alistuskonjunktiolla alistuskonjunktioilla
ablatiivi alistuskonjunktiolta alistuskonjunktioilta
allatiivi alistuskonjunktiolle alistuskonjunktioille
muut sijamuodot
essiivi alistuskonjunktiona alistuskonjunktioina
translatiivi alistuskonjunktioksi alistuskonjunktioiksi
abessiivi alistuskonjunktiotta alistuskonjunktioitta
instruktiivi alistuskonjunktioin
komitatiivi alistuskonjunktioine-
+ omistusliite

Käännökset[muokkaa]

Liittyvät sanat[muokkaa]

Aiheesta muualla[muokkaa]

Lähteet[muokkaa]