kulle

Wikisanakirjasta

Suomi[muokkaa]

Pronomini[muokkaa]

kulle

  1. (interrogatiivinen, taivutusmuoto, vanhahtava) yksikön allatiivimuoto sanasta kuka
  2. (indefiniittinen, taivutusmuoto, vanhahtava) yksikön allatiivimuoto sanasta kuka

Substantiivi[muokkaa]

kulle (48-I)

  1. erääntyyppinen kalanpyydys, raskas, poveton, virtaavassa vedessä käytettävä nuotta
    Kulteella pyydettiin lohta ja siikaa.

Ääntäminen[muokkaa]

  • IPA: /ˈkulːeˣ/
  • tavutus: kul‧le

Taivutus[muokkaa]

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi kulle kulteet
genetiivi kulteen kulteiden
kulteitten
partitiivi kulletta kulteita
akkusatiivi kulle;
kulteen 		kulteet
sisäpaikallissijat
inessiivi kulteessa kulteissa
elatiivi kulteesta kulteista
illatiivi kulteeseen kulteisiin
kulteihin
ulkopaikallissijat
adessiivi kulteella kulteilla
ablatiivi kulteelta kulteilta
allatiivi kulteelle kulteille
muut sijamuodot
essiivi kulteena kulteina
translatiivi kulteeksi kulteiksi
abessiivi kulteetta kulteitta
instruktiivi – kultein
komitatiivi – kulteine-
+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo kultee-
heikko vartalo -
vahva vartalo -
konsonantti-
vartalo 		kullet-

Etymologia[muokkaa]

Käännökset[muokkaa]

1. eräs kalanpyydys

Ks. nuotta

Liittyvät sanat[muokkaa]

Yhdyssanat[muokkaa]

Viitteet[muokkaa]

  1. ↑ Hakulinen, Lauri: Suomen kielen rakenne ja kehitys, s. 270. Helsingin yliopiston suomen kielen laitos, 2000 (1978). ISBN 951-45-9221-2.

Ruotsi[muokkaa]

Substantiivi[muokkaa]

kulle yl. (2) (yks. määr. kullen[luo], mon. epämäär. kullar[luo], mon. määr. kullarna[luo])

  1. hatun kupu
  2. kumpu
  3. kukkula
  4. pyöreälakinen mäki
  5. kunnas
Noudettu kohteesta ”https://fi.wiktionary.org/w/index.php?title=kulle&oldid=4425736”