äänne

Kohteesta Wikisanakirja
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Wikipedia
Katso myös artikkeli Äänne Wikipediassa, vapaassa tietosanakirjassa.

Suomi[muokkaa]

Substantiivi[muokkaa]

äänne (48-J)

  1. (fonetiikka, kielitiede) puhutun kielen pienin kvalitatiivinen rakenneosa
    Transkriptioissa äänteet kirjoitetaan hakasulkeisiin käyttäen kansainvälisiä symboleja.

Taivutus[muokkaa]

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi äänne äänteet
genetiivi äänteen äänteiden
äänteitten
partitiivi äännettä äänteitä
akkusatiivi äänne; äänteen äänteet
sisäpaikallissijat
inessiivi äänteessä äänteissä
elatiivi äänteestä äänteistä
illatiivi äänteeseen äänteisiin
ulkopaikallissijat
adessiivi äänteellä äänteillä
ablatiivi äänteeltä äänteiltä
allatiivi äänteelle äänteille
muut sijamuodot
essiivi äänteenä äänteinä
translatiivi äänteeksi äänteiksi
abessiivi äänteettä äänteittä
instruktiivi ääntein
komitatiivi äänteine-
+ omistusliite

Käännökset[muokkaa]

Liittyvät sanat[muokkaa]

Johdokset[muokkaa]
Yhdyssanat[muokkaa]

kieliäänne, nasaaliäänne, nenä-äänne, suhuäänne, suuäänne, äänneasu, äännefysiologia, äännehistoria, äännejoukko, äännejärjestelmä, äännekieli, äännelaki, äänneluokka, äännemaalailu, äännenormi, äänneoppi, äännerakenne, äännesijaus, äännesubstituutio, äännevaihtelu, äännevirhe, äänneyhtymä, äänteenmukaus, äänteenmuutos, äänteensiirros, ääntämisoppi

Aiheesta muualla[muokkaa]