äänne
Suomi
[muokkaa]Substantiivi
[muokkaa]- (fonetiikka, kielitiede) puhutun kielen pienin kvalitatiivinen rakenneosa
- Transkriptioissa äänteet kirjoitetaan hakasulkeisiin käyttäen kansainvälisiä symboleja.
Ääntäminen
[muokkaa]- IPA: /ˈæːnːeˣ/
- tavutus: ään‧ne
Taivutus
[muokkaa]| Taivutus | ||
|---|---|---|
| sijamuoto | yksikkö | monikko |
| kieliopilliset sijamuodot | ||
| nominatiivi | äänne | äänteet |
| genetiivi | äänteen | äänteiden äänteitten |
| partitiivi | äännettä | äänteitä |
| akkusatiivi | äänne; äänteen |
äänteet |
| sisäpaikallissijat | ||
| inessiivi | äänteessä | äänteissä |
| elatiivi | äänteestä | äänteistä |
| illatiivi | äänteeseen | äänteisiin äänteihin |
| ulkopaikallissijat | ||
| adessiivi | äänteellä | äänteillä |
| ablatiivi | äänteeltä | äänteiltä |
| allatiivi | äänteelle | äänteille |
| muut sijamuodot | ||
| essiivi | äänteenä | äänteinä |
| translatiivi | äänteeksi | äänteiksi |
| abessiivi | äänteettä | äänteittä |
| instruktiivi | – | ääntein |
| komitatiivi | – | äänteine- + omistusliite |
| vartalot | ||
| vokaalivartalo | ääntee- | |
| heikko vartalo | - | |
| vahva vartalo | - | |
| konsonantti- vartalo |
äännet- | |
Etymologia
[muokkaa]oppitekoinen johdos[1]
Käännökset
[muokkaa]Liittyvät sanat
[muokkaa]Johdokset
[muokkaa]- adjektiivit: äänteellinen
- verbit: äännellä
Yhdyssanat
[muokkaa]hankausäänne, huuliäänne, kieliäänne, laideäänne, nasaaliäänne, nenä-äänne, suhuäänne, suuäänne, umpiäänne, äänneasu, äännefysiologia, äännehistoria, äännejoukko, äännejärjestelmä, äännekieli, äännekirjoitus, äännelaina, äännelaki, äänneluokka, äännemaalailu, äännenormi, äänneoppi, äännerakenne, äännesijaus, äännesubstituutio, äännesymboliikka, äännesymbolismi, äännevaihtelu, äännevirhe, äänneyhtymä, äänteenmukaus, äänteenmuutos, äänteensiirros, ääntämisoppi
Sanaliitot
[muokkaa]Aiheesta muualla
[muokkaa]Viitteet
[muokkaa]- ↑ Kaisa Häkkinen: Suomi on kuuden kerroksen kieli. Tiede, 2018. Artikkelin verkkoversio (doc).