vantus

Wikisanakirjasta

Suomi[muokkaa]

Substantiivi[muokkaa]

vantus (41-C)

  1. (murteellinen) lapanen, yleensä villalangasta kudottu peukalollinen käsine
    Lumipalloja heiteltäessä vanttuut kastuivat.
    Äiti on varmasti vihainen, kun leikin touhinassa vantus katosi.
    Kutomaan opetellessa kaventaminen ja vanttuun peukalo aiheuttavat aluksi ongelmia.

Ääntäminen[muokkaa]

  • IPA: /ˈʋɑnt̪us/
  • tavutus: van‧tus

Taivutus[muokkaa]

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi vantus vanttuut
genetiivi vanttuun vanttuiden
vanttuitten
partitiivi vantusta vanttuita
akkusatiivi vantus;
vanttuun
vanttuut
sisäpaikallissijat
inessiivi vanttuussa vanttuissa
elatiivi vanttuusta vanttuista
illatiivi vanttuuseen vanttuisiin
ulkopaikallissijat
adessiivi vanttuulla vanttuilla
ablatiivi vanttuulta vanttuilta
allatiivi vanttuulle vanttuille
muut sijamuodot
essiivi vanttuuna vanttuina
translatiivi vanttuuksi vanttuiksi
abessiivi vanttuutta vanttuitta
instruktiivi vanttuin
komitatiivi vanttuine-
+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo vanttuu-
heikko vartalo -
vahva vartalo -
konsonantti-
vartalo
vantus-

Etymologia[muokkaa]

vanha germaaninen laina[1]

Liittyvät sanat[muokkaa]

Synonyymit[muokkaa]

Aiheesta muualla[muokkaa]

  • vantus Kielitoimiston sanakirjassa

Viitteet[muokkaa]

  1. Hakulinen, Lauri: Suomen kielen rakenne ja kehitys, s. 358. Helsingin yliopiston suomen kielen laitos, 2000 (1978). ISBN 951-45-9221-2.