vakooja
Suomi[muokkaa]
Substantiivi[muokkaa]
vakooja (10)
Ääntäminen[muokkaa]
- IPA: /ˈʋɑkoːjɑ/
- tavutus: va‧koo‧ja
Taivutus[muokkaa]
Taivutus | ||
---|---|---|
sijamuoto | yksikkö | monikko |
kieliopilliset sijamuodot | ||
nominatiivi | vakooja | vakoojat |
genetiivi | vakoojan | vakoojien (vakoojain) |
partitiivi | vakoojaa | vakoojia |
akkusatiivi | vakooja; vakoojan |
vakoojat |
sisäpaikallissijat | ||
inessiivi | vakoojassa | vakoojissa |
elatiivi | vakoojasta | vakoojista |
illatiivi | vakoojaan | vakoojiin |
ulkopaikallissijat | ||
adessiivi | vakoojalla | vakoojilla |
ablatiivi | vakoojalta | vakoojilta |
allatiivi | vakoojalle | vakoojille |
muut sijamuodot | ||
essiivi | vakoojana | vakoojina |
translatiivi | vakoojaksi | vakoojiksi |
abessiivi | vakoojatta | vakoojitta |
instruktiivi | – | vakoojin |
komitatiivi | – | vakoojine- + omistusliite |
vartalot | ||
vokaalivartalo | vakooja- | |
heikko vartalo | - | |
vahva vartalo | - | |
konsonantti- vartalo |
- |
Etymologia[muokkaa]
Mikael Agricolan 1510-luvulla käyttöön ottama, jo keskiajalla vakiintunut uudissana[1]
Käännökset[muokkaa]
Aiheesta muualla[muokkaa]
- vakooja Kielitoimiston sanakirjassa
Viitteet[muokkaa]
- ↑ Lauri Hakulinen: Suomen kielen rakenne ja kehitys. 4.painos. Helsinki: Otava, 1979.