usko

Wikisanakirjasta
Katso myös: Usko
Wikipedia
Katso artikkeli Usko Wikipediassa, vapaassa tietosanakirjassa.

Suomi[muokkaa]

Substantiivi[muokkaa]

usko (1)

  1. ihmisen vakaumus Jumalan tai muun yli-inhimillisen mahdin olemassaolosta ja tähän turvautuminen
  2. luottamus jonkin asian hyvyyteen tai positiiviseen kehitykseen, luottamus
    usko tulevaisuuteen
    usko pörssikurssien nousuun
  3. tietoon perustumatonta käsitystä jostakin, luulo, uskomus

Ääntäminen[muokkaa]

  • IPA: /ˈusko/, [ˈusko̞]
  • tavutus: us‧ko

Taivutus[muokkaa]

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi usko uskot
genetiivi uskon uskojen
partitiivi uskoa uskoja
akkusatiivi usko;
uskon
uskot
sisäpaikallissijat
inessiivi uskossa uskoissa
elatiivi uskosta uskoista
illatiivi uskoon uskoihin
ulkopaikallissijat
adessiivi uskolla uskoilla
ablatiivi uskolta uskoilta
allatiivi uskolle uskoille
muut sijamuodot
essiivi uskona uskoina
translatiivi uskoksi uskoiksi
abessiivi uskotta uskoitta
instruktiivi uskoin
komitatiivi uskoine-
+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo usko-
heikko vartalo -
vahva vartalo -
konsonantti-
vartalo
-

Käännökset[muokkaa]

Liittyvät sanat[muokkaa]

Johdokset[muokkaa]
Yhdyssanat[muokkaa]

auktoriteettiusko, elämänusko, epäusko, islaminusko, kohtalousko, kristinusko, lapsenusko, messiasusko, noitausko, paavinusko, sallimususko, sielu-usko, tulevaisuudenusko, uskonasia, uskonelämä, uskonkappale, uskonkiihko, uskonkilvoitus, uskonkäsitys, uskonlahko, uskonoppi, uskonpuhdistus, uskonpuute, uskonsisar, uskonsota, uskonsuunta, uskontunnustus, uskonvaino, uskonvapaus, uskonveli, uskonyhteisö, ylösnousemususko

Idiomit[muokkaa]

  • Uskonsa kutakin auttakoon.

Aiheesta muualla[muokkaa]

  • usko Kielitoimiston sanakirjassa

Verbi[muokkaa]

usko

  1. (taivutusmuoto) indikatiivin preesensin konnegaatiomuoto verbistä uskoa
  2. (taivutusmuoto) imperatiivin yksikön 2. persoonan muoto verbistä uskoa
  3. (taivutusmuoto) imperatiivin yksikön 2. persoonan konnegaatiomuoto verbistä uskoa