tutkija

Wikisanakirjasta
Wikipedia
Katso artikkeli Tutkija Wikipediassa, vapaassa tietosanakirjassa.

Suomi[muokkaa]

Substantiivi[muokkaa]

tutkija (12)

  1. ammatti, jonka harjoittajia on esimerkiksi yliopistoissa ja tutkimuslaitoksissa
    Minna on töissä tutkijana VTT:llä.
  2. laajemmin jotakin asiaa erittelevä tai selvittävä henkilö
    Rikostutkija Usko Pylkkänen on varma, että syyllinen löytyy.
    Tätä asiaa selvittelemään tarvitaan nyt pari tutkijaa.

Ääntäminen[muokkaa]

  • IPA: /ˈt̪ut̪kijɑ/
  • tavutus: tut‧ki‧ja

Taivutus[muokkaa]

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi tutkija tutkijat
genetiivi tutkijan tutkijoiden
tutkijoitten
(tutkijain)
partitiivi tutkijaa tutkijoita
akkusatiivi tutkija;
tutkijan
tutkijat
sisäpaikallissijat
inessiivi tutkijassa tutkijoissa
elatiivi tutkijasta tutkijoista
illatiivi tutkijaan tutkijoihin
ulkopaikallissijat
adessiivi tutkijalla tutkijoilla
ablatiivi tutkijalta tutkijoilta
allatiivi tutkijalle tutkijoille
muut sijamuodot
essiivi tutkijana tutkijoina
translatiivi tutkijaksi tutkijoiksi
abessiivi tutkijatta tutkijoitta
instruktiivi tutkijoin
komitatiivi tutkijoine-
+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo tutkija-
heikko vartalo -
vahva vartalo -
konsonantti-
vartalo
-

Etymologia[muokkaa]

Käännökset[muokkaa]

Liittyvät sanat[muokkaa]

Yhdyssanat[muokkaa]

apulaistutkija, tulevaisuudentutkija, tutkijakoulutus, tutkijalautakunta, tutkijankoulutus, tutkijanura, tutkijanvirka, tutkijaryhmä, tutkijatohtori, yliopistotutkija

Aiheesta muualla[muokkaa]

  • tutkija Kielitoimiston sanakirjassa