tunturi

Wikisanakirjasta

Suomi[muokkaa]

Substantiivi[muokkaa]

tunturi (6)[1]

  1. varsinkin Fennoskandian maaperässä mannerjään peitossa olleella alueella metsärajan yläpuolelle kohoava vuori. Paikallisesti erityyppisille tuntureille on omia nimityksiä.

Ääntäminen[muokkaa]

  • IPA: /ˈt̪unt̪uri/
  • tavutus: tun‧tu‧ri

Taivutus[muokkaa]

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi tunturi tunturit
genetiivi tunturin tunturien
tuntureiden
tuntureitten
partitiivi tunturia tuntureita
tuntureja
akkusatiivi tunturi;
tunturin
tunturit
sisäpaikallissijat
inessiivi tunturissa tuntureissa
elatiivi tunturista tuntureista
illatiivi tunturiin tuntureihin
ulkopaikallissijat
adessiivi tunturilla tuntureilla
ablatiivi tunturilta tuntureilta
allatiivi tunturille tuntureille
muut sijamuodot
essiivi tunturina tuntureina
translatiivi tunturiksi tuntureiksi
abessiivi tunturitta tuntureitta
instruktiivi tunturein
komitatiivi tuntureine-
+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo tunturi-
heikko vartalo -
vahva vartalo -
konsonantti-
vartalo
-

Etymologia[muokkaa]

saamen sanasta duottar[2]. Ks. myös tundra

Käännökset[muokkaa]

Liittyvät sanat[muokkaa]

Yhdyssanat[muokkaa]

tunturialue, tunturihaukka, tunturihiihto, tunturihotelli, tunturihuippu, tunturijono, tunturijärvi, tunturikasvi, tunturikasvillisuus, tunturikihu, tunturikiuru, tunturikoivu, tunturikuru, tunturilampi, tunturimaisema, tunturimaja, tunturinhuippu, tunturinlaki, tunturineekeri, tunturiopas, tunturipaljakka, tunturiporo, tunturipuro, tunturipöllö, tunturiselänne, tunturiseutu, tunturisopuli, tunturitupa, tunturivaellus, tunturivyöhyke

Aiheesta muualla[muokkaa]

Viitteet[muokkaa]

  1. Kotimaisten kielten keskuksen Nykysuomen sanalista v. 1 (lataussivu): taivutustyyppi 6
  2. Mikko Korhonen: "Saamen kieli", Pikku jättiläinen, s. 695. Porvoo Helsinki Juva: WSOY, 1985. ISBN 951-0-12416-8.