soimi
Suomi[muokkaa]
Substantiivi[muokkaa]
soimi (25)
- (itämurteinen) seimi
Taivutus[muokkaa]
| Taivutus | ||
|---|---|---|
| sijamuoto | yksikkö | monikko |
| kieliopilliset sijamuodot | ||
| nominatiivi | soimi | soimet |
| genetiivi | soimen | sointen soimien |
| partitiivi | sointa soimea |
soimia |
| akkusatiivi | soimi; soimen |
soimet |
| sisäpaikallissijat | ||
| inessiivi | soimessa | soimissa |
| elatiivi | soimesta | soimista |
| illatiivi | soimeen | soimiin |
| ulkopaikallissijat | ||
| adessiivi | soimella | soimilla |
| ablatiivi | soimelta | soimilta |
| allatiivi | soimelle | soimille |
| muut sijamuodot | ||
| essiivi | soimena | soimina |
| translatiivi | soimeksi | soimiksi |
| abessiivi | soimetta | soimitta |
| instruktiivi | – | soimin |
| komitatiivi | – | soimine- + omistusliite |
| vartalot | ||
| vokaalivartalo | soime- | |
| heikko vartalo | - | |
| vahva vartalo | - | |
| konsonantti- vartalo |
soin- | |
Etymologia[muokkaa]
Käännökset[muokkaa]
1. seimi
|
Ks. seimi |
Viitteet[muokkaa]
- ↑ Hakulinen, Lauri: Suomen kielen rakenne ja kehitys, s. 334. Helsingin yliopiston suomen kielen laitos, 2000 (1978). ISBN 951-45-9221-2.