seisaus

Wikisanakirjasta

Suomi[muokkaa]

Substantiivi[muokkaa]

seisaus (39)[1]

  1. väliaikainen pysähtyminen, keskeytys
  2. (tähtitiede) vuoden lyhin tai pisin päivä

Ääntäminen[muokkaa]

  • IPA: /ˈsei̯sɑus/ tai /ˈsei̯sɑu̯s/
  • tavutus: sei‧sa‧us / sei‧saus

Taivutus[muokkaa]

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi seisaus seisaukset
genetiivi seisauksen seisausten
seisauksien
partitiivi seisausta seisauksia
akkusatiivi seisaus;
seisauksen
seisaukset
sisäpaikallissijat
inessiivi seisauksessa seisauksissa
elatiivi seisauksesta seisauksista
illatiivi seisaukseen seisauksiin
ulkopaikallissijat
adessiivi seisauksella seisauksilla
ablatiivi seisaukselta seisauksilta
allatiivi seisaukselle seisauksille
muut sijamuodot
essiivi seisauksena seisauksina
translatiivi seisaukseksi seisauksiksi
abessiivi seisauksetta seisauksitta
instruktiivi seisauksin
komitatiivi seisauksine-
+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo seisaukse-
heikko vartalo -
vahva vartalo -
konsonantti-
vartalo
seisaus-

Liittyvät sanat[muokkaa]

Yhdyssanat[muokkaa]

päivänseisaus, seisauspaikka, työnseisaus

Aiheesta muualla[muokkaa]

  • seisaus Kielitoimiston sanakirjassa

Viitteet[muokkaa]

  1. Kotimaisten kielten keskuksen Nykysuomen sanalista v. 1 (lataussivu): taivutustyyppi 39