santarmi

Wikisanakirjasta
Wikipedia
Katso artikkeli Santarmi Wikipediassa, vapaassa tietosanakirjassa.

Suomi[muokkaa]

Substantiivi[muokkaa]

santarmi (5)[1]

  1. joissakin maissa poliisia vastaava viranomainen tai sen osa

Ääntäminen[muokkaa]

  • IPA: /ˈsɑnt̪ɑrmi/
  • tavutus: san‧tar‧mi

Taivutus[muokkaa]

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi santarmi santarmit
genetiivi santarmin santarmien
(santarmein)
partitiivi santarmia santarmeja
akkusatiivi santarmi;
santarmin
santarmit
sisäpaikallissijat
inessiivi santarmissa santarmeissa
elatiivi santarmista santarmeista
illatiivi santarmiin santarmeihin
ulkopaikallissijat
adessiivi santarmilla santarmeilla
ablatiivi santarmilta santarmeilta
allatiivi santarmille santarmeille
muut sijamuodot
essiivi santarmina santarmeina
translatiivi santarmiksi santarmeiksi
abessiivi santarmitta santarmeitta
instruktiivi santarmein
komitatiivi santarmeine-
+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo santarmi-
heikko vartalo -
vahva vartalo -
konsonantti-
vartalo
-

Etymologia[muokkaa]

  • sana on laina joko venäjän sanasta жандарм (žandárm) tai ruotsin sanasta gendarm, jotka ääntyvät lähes samalla tavoin. Molempien juuret ovat ranskan sanasta gendarme, joka on tiivistynyt ranskan sanaliitosta gens d’armes, ’aseelliset ihmiset’. Santarmi on otettu suomessa käyttöön 1800-luvulla tarkoittamaan maassa olleita venäläisiä järjestyksen ylläpitäjiä. Ruotsin vastinetta on käytetty 1700-luvun lopulta alkaen erityisesti Suomen tilanteeseen liittyen. Suomen kirjakielessä sana esiintyy esimerkiksi Daniel Europaeuksen 1853 ilmestyneessä teoksessa Svenskt-Finskt Handlexikon - Ruotsalais-suomalainen sanakirja.[2]

Käännökset[muokkaa]

Liittyvät sanat[muokkaa]

Johdokset[muokkaa]
Yhdyssanat[muokkaa]

Aiheesta muualla[muokkaa]

Viitteet[muokkaa]

  1. Kotimaisten kielten keskuksen Nykysuomen sanalista v. 1 (lataussivu): taivutustyyppi 5
  2. Häkkinen, Kaisa: Nykysuomen etymologinen sanakirja, s. 1121. Helsinki: WSOY, 2004. ISBN 951-0-27108-X.