sanoma

Wikisanakirjasta

Suomi[muokkaa]

Substantiivi[muokkaa]

sanoma (10)[1]

  1. jonkin välittämä viesti tai uutinen
    Uusi talousajattelu levittää kansalaisille sanomaa, että rahaa on eikä takaisinmaksusta tarvitse huolehtia. (Sauli Niinistö, verkkouutiset.fi)
  2. se mitä on sanottu tai sanotaan, uutinen
    Kuulimme iloisen sanoman lapsen syntymästä.
  3. mieliala, henki
    joulun sanoma

Ääntäminen[muokkaa]

  • IPA: /ˈsɑnomɑ/
  • tavutus: sa‧no‧ma

Taivutus[muokkaa]

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi sanoma sanomat
genetiivi sanoman sanomien
(sanomain)
partitiivi sanomaa sanomia
akkusatiivi sanoma;
sanoman
sanomat
sisäpaikallissijat
inessiivi sanomassa sanomissa
elatiivi sanomasta sanomista
illatiivi sanomaan sanomiin
ulkopaikallissijat
adessiivi sanomalla sanomilla
ablatiivi sanomalta sanomilta
allatiivi sanomalle sanomille
muut sijamuodot
essiivi sanomana sanomina
translatiivi sanomaksi sanomiksi
abessiivi sanomatta sanomitta
instruktiivi sanomin
komitatiivi sanomine-
+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo sanoma-
heikko vartalo -
vahva vartalo -
konsonantti-
vartalo
-

Käännökset[muokkaa]

Liittyvät sanat[muokkaa]

Johdokset[muokkaa]
Yhdyssanat[muokkaa]

hätäsanoma, ilosanoma, koodisanoma, kuolinsanoma, puhelinsanoma, radiosanoma, salakielisanoma, salakirjoitussanoma, salasanoma, sanomakellot, sanomalehdistö, sanomalehti, sanomaliikenne, surusanoma, sähkösanoma, voitonsanoma

Aiheesta muualla[muokkaa]

  • sanoma Kielitoimiston sanakirjassa

Verbi[muokkaa]

sanoma

  1. (taivutusmuoto) agenttipartisiippi verbistä sanoa

Viitteet[muokkaa]

  1. Kotimaisten kielten keskuksen Nykysuomen sanalista v. 1 (lataussivu): taivutustyyppi 10