runo

Wikisanakirja
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Suomi[muokkaa]

Substantiivi[muokkaa]

runo (1)

  1. suullinen tai kirjallinen teos, jossa kieltä käytetään esteettisesti ja usein runomittaa noudattaen
  2. runous
  3. runoi eli runonlaulaja, runomuotoisia loitsuja laulava tietäjä tai šamaani
  4. maho vaadin, lisääntymiskyvytön naarasporo

Taivutus[muokkaa]

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
nominatiivi runo runot
genetiivi runon runojen
(runoin)
partitiivi runoa runoja
akkusatiivi runo; runon runot
Sisäpaikallissijat
inessiivi runossa runoissa
elatiivi runosta runoista
illatiivi runoon runoihin
Ulkopaikallissijat
adessiivi runolla runoilla
ablatiivi runolta runoilta
allatiivi runolle runoille
Muut
essiivi runona runoina
translatiivi runoksi runoiksi
abessiivi runotta runoitta
instruktiivi runoin
komitatiivi runoine-
+ omistusliite

Etymologia[muokkaa]

Vanha germaaninen laina. Alkuaan merkinnyt salaisuutta tai taikamerkkiä. Samaa juurta kuin ruotsin runa, joka tarkoittaa riimukirjainta tai -kirjoitusta.[1][2] Toisen teorian mukaan germaninen sana tulee indoeurooppalaisesta juuresta *reuə- "kaivaa".[3] Myös germaanisen sanan suomenkielisessä vastineessa riimukirjain "riimu" tarkoittaa juovaa, naarmua.[4]

Käännökset[muokkaa]

Liittyvät sanat[muokkaa]

Johdokset[muokkaa]
Yhdyssanat[muokkaa]

runojalka, runomitta, runonlaulaja, runonlaulanta, runorivi

Sloveeni[muokkaa]

Substantiivi[muokkaa]

runo n.

  1. lampaanvilla, villa

Viitteet[muokkaa]

  1. Häkkinen, Kaisa. Nykysuomen etymologinen sanakirja
  2. Häkkinen, Kaisa. Lauluja, virsiä ja veisuja. (Tässä artikkelissa ilmeisesti toimittajan ansiosta väärin sanottu "viittaa riimukirjaimiin", kun saman tekijän sanakirjassa sanotaan "riimukirjainta tai -kirjoitusta merkitsevä nykyruotsin runa." Tiede-lehden verkkosivut 12.9.2013 (viitattu 14.12.2013)
  3. Friedrich Kluge, Etymologisches Wörterbuch der deutschen Sprache. Walter de Gruyter, Berlin/New York 2001, ISBN 978-3-11-017473-1
  4. Nykysuomen sanakirja: "riimu"