riimu

Wikisanakirja
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Suomi[muokkaa]

Tanskasta Vimosesta löydetty Vimosen kampa, jossa vanhimpia riimukaiverruksia.

Substantiivi[muokkaa]

riimu (1)

  1. riimukirjain
    Keski-Euroopan ja Skandinavian germaaniset kansat loivat omat riimukirjaimet vuoden 200 vaiheilla jKr.[1]
  2. (harvinainen, murteellinen) juova, naarmu, viilto, raaputus
  3. hevosen ohjauksessa käytettävä hihna, päitset
    Hyvän riimun tulee olla ilman otsahihnaa, kaulaimen tapainen, helposti päähän saatava, mutta hevosen itsensä vaikeasti päästä poistettava. Tämmöinen riimu ei hiero eikä ahdista hevosen korvanjuuria, joten eläin tuonnempana päitsimiä päähän pantaessakaan ei aristele ja säästyy niinmuodoin monelta lyönniltä ja työnniltä, jotka sitävastoin runsaassa mitassa tulevat niiden hevosten osaksi, jotka on varsoina turmeltu sopimattomilla riimuilla.[1]

Taivutus[muokkaa]

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
nominatiivi riimu riimut
genetiivi riimun riimujen
(riimuin)
partitiivi riimua riimuja
akkusatiivi riimu; riimun riimut
Sisäpaikallissijat
inessiivi riimussa riimuissa
elatiivi riimusta riimuista
illatiivi riimuun riimuihin
Ulkopaikallissijat
adessiivi riimulla riimuilla
ablatiivi riimulta riimuilta
allatiivi riimulle riimuille
Muut
essiivi riimuna riimuina
translatiivi riimuksi riimuiksi
abessiivi riimutta riimuitta
instruktiivi riimuin
komitatiivi riimuine-
+ omistusliite

Käännökset[muokkaa]

Liittyvät sanat[muokkaa]

Johdokset[muokkaa]
Yhdyssanat[muokkaa]

riimukirjain, riimukirjoitus, riimusauva, riimuvarsi, riimuverkko

Aiheesta muualla[muokkaa]

Viitteet[muokkaa]

  1. Forstén, T. K. Suomen Eläinsuojelusyhdistyksen lentolehtisiä. N:o 3. 1916.