pilkka

Wikisanakirjasta

Suomi[muokkaa]

Substantiivi[muokkaa]

pilkka (9-A)

  1. häpäisevä puhe
  2. puun kylkeen teräaseella tehty merkki
    Leima lyötiin keskelle pilkkaa.
  3. (puhekieltä) kohde, maalipiste
    Ammutaan pilkkaa.
    Nuoli osui pilkkaan.

Ääntäminen[muokkaa]

  • IPA: /ˈpilkːɑ/
  • tavutus: pilk‧ka

Taivutus[muokkaa]

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi pilkka pilkat
genetiivi pilkan pilkkojen
(pilkkain)
partitiivi pilkkaa pilkkoja
akkusatiivi pilkka;
pilkan
pilkat
sisäpaikallissijat
inessiivi pilkassa pilkoissa
elatiivi pilkasta pilkoista
illatiivi pilkkaan pilkkoihin
ulkopaikallissijat
adessiivi pilkalla pilkoilla
ablatiivi pilkalta pilkoilta
allatiivi pilkalle pilkoille
muut sijamuodot
essiivi pilkkana pilkkoina
translatiivi pilkaksi pilkoiksi
abessiivi pilkatta pilkoitta
instruktiivi pilkoin
komitatiivi pilkkoine-
+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo -
heikko vartalo pilka-
vahva vartalo pilkka-
konsonantti-
vartalo
-

Käännökset[muokkaa]

Liittyvät sanat[muokkaa]

Johdokset[muokkaa]
Yhdyssanat[muokkaa]

jumalanpilkka, pilkanteko, pilkkahinta, pilkkahuuto, pilkkakirjoitus, pilkkakirves, pilkkalaulu, pilkkaruno, pilkkasiipi

Anagrammit[muokkaa]

palkki, plakki, plikka

Aiheesta muualla[muokkaa]

  • pilkka Kielitoimiston sanakirjassa