perusmuoto
Suomi[muokkaa]
Substantiivi[muokkaa]
- (kielitiede) kunkin sanan muoto, joka on perustana sanan kieliopilliselle taivutukselle; niin sanottu sanakirjamuoto
- (oikeustiede) rikoksen tekomuoto, jossa raskauttavia tai lieventäviä asianhaaroja ei huomioon otettavassa määrin ole tai niitä on kumpiakin siinä määrin yhtä paljon, että ne kumoavat toisensa
Ääntäminen[muokkaa]
- IPA: /ˈperusˌmuo̯t̪o/
- tavutus: pe‧rus‧muo‧to
Etymologia[muokkaa]
Liittyvät sanat[muokkaa]
Aiheesta muualla[muokkaa]
- perusmuoto Kielitoimiston sanakirjassa
- perusmuoto Tieteen termipankissa