ositus

Wikisanakirjasta
Wikipedia
Katso artikkeli Ositus Wikipediassa, vapaassa tietosanakirjassa.

Suomi[muokkaa]

Substantiivi[muokkaa]

ositus (39)[1]

  1. (oikeustiede) osittamisen toteuttaminen, puolisoiden, joilla on avio-oikeus toistensa omaisuuteen, omaisuuden jakaminen
  2. (matematiikka) joukon jako erillisiin osajoukkoihin

Ääntäminen[muokkaa]

  • IPA: /ˈosit̪us/
  • tavutus: o‧si‧tus

Taivutus[muokkaa]

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi ositus ositukset
genetiivi osituksen ositusten
osituksien
partitiivi ositusta osituksia
akkusatiivi ositus;
osituksen
ositukset
sisäpaikallissijat
inessiivi osituksessa osituksissa
elatiivi osituksesta osituksista
illatiivi ositukseen osituksiin
ulkopaikallissijat
adessiivi osituksella osituksilla
ablatiivi ositukselta osituksilta
allatiivi ositukselle osituksille
muut sijamuodot
essiivi osituksena osituksina
translatiivi ositukseksi osituksiksi
abessiivi osituksetta osituksitta
instruktiivi osituksin
komitatiivi osituksine-
+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo ositukse-
heikko vartalo -
vahva vartalo -
konsonantti-
vartalo
ositus-

Käännökset[muokkaa]

Liittyvät sanat[muokkaa]

Yhdyssanat[muokkaa]

ositusjako osituskäyttö, osituslasku, työnositus

Aiheesta muualla[muokkaa]

  • ositus Kielitoimiston sanakirjassa
  • ositus Tieteen termipankissa

Viitteet[muokkaa]

  1. Kotimaisten kielten keskuksen Nykysuomen sanalista v. 1 (lataussivu): taivutustyyppi 39