monikko

Wikisanakirjasta
Wikipedia
Katso artikkeli Monikko Wikipediassa, vapaassa tietosanakirjassa.

Suomi[muokkaa]

Monikon muodostuminen suvun mukaan espanjan kielessä

Substantiivi[muokkaa]

monikko (4-A)

  1. (kielitiede) sanan lukua ilmentävä muoto, joka viittaa moneen (samanlaiseen) nominiin, tai verbin tapauksessa siihen, että tekijöitä on monta (lyh. mon.)
    ”Kissa” on yksikkö, ”kissat” on monikko.
  2. (matematiikka) järjestetty lukujono, jossa on äärellinen määrä alkioita

Ääntäminen[muokkaa]

  • IPA: /ˈmonikːo/
  • tavutus: mo‧nik‧ko

Taivutus[muokkaa]

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi monikko monikot
genetiivi monikon monikoiden
monikoitten
monikkojen
partitiivi monikkoa monikkoja
monikoita
akkusatiivi monikko;
monikon
monikot
sisäpaikallissijat
inessiivi monikossa monikoissa
elatiivi monikosta monikoista
illatiivi monikkoon monikkoihin
monikoihin
ulkopaikallissijat
adessiivi monikolla monikoilla
ablatiivi monikolta monikoilta
allatiivi monikolle monikoille
muut sijamuodot
essiivi monikkona monikkoina
monikoina
translatiivi monikoksi monikoiksi
abessiivi monikotta monikoitta
instruktiivi monikoin
komitatiivi monikkoine-
+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo -
heikko vartalo moniko-
vahva vartalo monikko-
konsonantti-
vartalo
-

Huomautukset[muokkaa]

  • Yleensä monikko täydentää yksikköä, jolloin monikossa asioita tai tekijöitä on kaksi tai useampia. Joissakin kielissä on myös erillinen kaksikko täsmälleen kahteen viittaaville taivutusmuodoille. )

Käännökset[muokkaa]

Liittyvät sanat[muokkaa]

Synonyymit[muokkaa]
Johdokset[muokkaa]
Yhdyssanat[muokkaa]

monikkomuoto

Aiheesta muualla[muokkaa]