monikko

Suomi

Substantiivi

monikko (4) (lyh. mon.)

1. (kielitiede) sanan muoto, joka viittaa moneen (samanlaiseen) nominiin, tai verbien tapauksessa siihen, että tekijöitä on monta. Yleensä monikko täydentää yksikköä, jolloin monikossa asioita tai tekijöitä on kaksi tai useampia. Joissakin kielissä on myös erityinen kaksikko-muoto täsmälleen kahteen viittaaville taivutusmuodoille.

   "Poika" on yksikkö, "pojat" on monikko.

2. (matematiikka) järjestetty lista jossa on äärellisen monta alkiota

Käännökset

kielitiede

alasaksa: Mehrtall englanti: plural espanja: número plural, plural hollanti: meervoud n. italia: plurale m. kreikka: πληθυντικός latvia: daudzskaitlis m. liettua: daugiskaita

puola: liczba mnoga f. ranska: pluriel m. ruotsi: flertal, pluralis saksa: Plural tšekki: množné číslo n. turkki: çoğul venäjä: множественное число vepsä: äilugu viro: mitmus; pluural

matematiikka

englanti: tuple venäjä: кортеж

Synonyymit

• (kielitiede) pluraali

Liittyvät sanat

• monikollinen
• monikkomuoto
• monikon pääte
• yksikkö, kaksikko, kolmikko, luku