luova
 |
Suomi[muokkaa]
Adjektiivi[muokkaa]
luova (10) (komparatiivi luovempi, superlatiivi luovin) (taivutus[luo])
- sellainen, jolla on luovuutta; joka kykenee luomaan tai keksimään uutta
- Kari on todella luova insinööriksi.
- sellainen, jossa saa käyttää luovuutta tai joka edellyttää luovuutta
- luova työ
- luovilla aloilla
Ääntäminen[muokkaa]
- IPA: /ˈluo̯ʋɑ/
- tavutus: luo‧va
Käännökset[muokkaa]
Liittyvät sanat[muokkaa]
Johdokset[muokkaa]
Vastakohta[muokkaa]
Aiheesta muualla[muokkaa]
- luova Kielitoimiston sanakirjassa
Verbi[muokkaa]
luova
- (taivutusmuoto) aktiivin partisiipin preesens verbistä luoda
Taivutus
| Taivutus | ||
|---|---|---|
| sijamuoto | yksikkö | monikko |
| kieliopilliset sijamuodot | ||
| nominatiivi | luova | luovat |
| genetiivi | luovan | luovien (luovain) |
| partitiivi | luovaa | luovia |
| akkusatiivi | luova; luovan | luovat |
| sisäpaikallissijat | ||
| inessiivi | luovassa | luovissa |
| elatiivi | luovasta | luovista |
| illatiivi | luovaan | luoviin |
| ulkopaikallissijat | ||
| adessiivi | luovalla | luovilla |
| ablatiivi | luovalta | luovilta |
| allatiivi | luovalle | luoville |
| muut sijamuodot | ||
| essiivi | luovana | luovina |
| translatiivi | luovaksi | luoviksi |
| abessiivi | luovatta | luovitta |
| instruktiivi | – | luovin |
| komitatiivi | – | luovine |