liuotin
Suomi[muokkaa]
Substantiivi[muokkaa]
- (kemia) aine, johon toisia aineita liukenee, muodostaen liuoksen
- Tavallisimmat liuottimet ovat nesteitä tai kaasuja.
Ääntäminen[muokkaa]
- IPA: /ˈliu̯ot̪in/
- tavutus: liu‧o‧tin
Taivutus[muokkaa]
Taivutus | ||
---|---|---|
sijamuoto | yksikkö | monikko |
kieliopilliset sijamuodot | ||
nominatiivi | liuotin | liuottimet |
genetiivi | liuottimen | liuottimien liuotinten |
partitiivi | liuotinta | liuottimia |
akkusatiivi | liuotin; liuottimen |
liuottimet |
sisäpaikallissijat | ||
inessiivi | liuottimessa | liuottimissa |
elatiivi | liuottimesta | liuottimista |
illatiivi | liuottimeen | liuottimiin |
ulkopaikallissijat | ||
adessiivi | liuottimella | liuottimilla |
ablatiivi | liuottimelta | liuottimilta |
allatiivi | liuottimelle | liuottimille |
muut sijamuodot | ||
essiivi | liuottimena (liuotinna) |
liuottimina |
translatiivi | liuottimeksi | liuottimiksi |
abessiivi | liuottimetta | liuottimitta |
instruktiivi | – | liuottimin |
komitatiivi | – | liuottimine- + omistusliite |
vartalot | ||
vokaalivartalo | liuottime- | |
heikko vartalo | - | |
vahva vartalo | - | |
konsonantti- vartalo |
liuotin- |
Käännökset[muokkaa]
1. aine, johon toisia aineita liukenee
|
Liittyvät sanat[muokkaa]
Aiheesta muualla[muokkaa]
Verbi[muokkaa]
liuotin
- (taivutusmuoto) indikatiivin imperfektin yksikön 1. persoonan muoto verbistä liuottaa
Viitteet[muokkaa]
- ↑ Kotimaisten kielten keskuksen Nykysuomen sanalista v. 1 (lataussivu): taivutustyyppi 33-C