leima

Wikisanakirja
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Suomi[muokkaa]

Substantiivi[muokkaa]

leima (9)[1]

  1. musteeseen kastetulla muotilla painettu jälki; voidaan käyttää mm. varmentamaan asiakirjan alkuperäisyyttä tai koristeena
  2. puun kuoreen lyöty merkki kaadettavan metsän merkiksi
  3. (kuvaannollisesti) pysyvä jälki; jokin, joka vääjäämättömästi määrää henkilöstä tai muusta saatavan ensivaikutelman
    Eskolla on epäonnistujan leima, koska hän mokasi ensimmäisen projektinsa niin pahasti.

Taivutus[muokkaa]

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
nominatiivi leima leimat
genetiivi leiman leimojen
(leimain)
partitiivi leimaa leimoja
akkusatiivi leima; leiman leimat
Sisäpaikallissijat
inessiivi leimassa leimoissa
elatiivi leimasta leimoista
illatiivi leimaan leimoihin
Ulkopaikallissijat
adessiivi leimalla leimoilla
ablatiivi leimalta leimoilta
allatiivi leimalle leimoille
Muut
essiivi leimana leimoina
translatiivi leimaksi leimoiksi
abessiivi leimatta leimoitta
instruktiivi leimoin
komitatiivi leimoine-
+ omistusliite

Käännökset[muokkaa]

Liittyvät sanat[muokkaa]

ensipäivänleima, frankeerausleima, käsileimasin, kumileimasin, leimaa-antava, leimaaja, leimakirves, leimallinen, leimamerkki, leimasin, leimasintyyny, leimasinväri,

leimaus,

leimavero, lihaleima, lipunleimauslaite, metsänleimaus, mustaleimainen, nimileima, omaleimainen, omaleimaisuus, päivämääräleima, postileima, postimaksuleima, punaleimainen, salamanleimaus, sinetti, sinileimainen, tarkastusleima, tarkastusleimaus, vakausleima, valonleimaus, vesileima, vesileimallinen, virkaleima

Johdokset[muokkaa]

Viitteet[muokkaa]

  1. Kotimaisten kielten keskuksen Nykysuomen sanalista v. 1 (lataussivu): taivutustyyppi 9