lapio

Wikisanakirjasta

Suomi[muokkaa]

Substantiivi[muokkaa]

lapio (3)

[1] Lapioita
  1. kaivamiseen tai luomiseen käytetty puu-, metalli- tai muovivartinen kaivu- tai luontityökalu, jossa on metallinen, joskus puinen tai muovinen, käyttöä varten muotoiltu lapa
    Suomalaisen lapion varren päässä on yleensä ponsi.
  2. (eläintiede) hirven sarvityyppi

Ääntäminen[muokkaa]

  • IPA: /ˈlɑ.pi.o/
  • tavutus: la‧pi‧o

Taivutus[muokkaa]

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi lapio lapiot
genetiivi lapion lapioiden
lapioitten
partitiivi lapiota lapioita
akkusatiivi lapio;
lapion
lapiot
sisäpaikallissijat
inessiivi lapiossa lapioissa
elatiivi lapiosta lapioista
illatiivi lapioon lapioihin
ulkopaikallissijat
adessiivi lapiolla lapioilla
ablatiivi lapiolta lapioilta
allatiivi lapiolle lapioille
muut sijamuodot
essiivi lapiona lapioina
translatiivi lapioksi lapioiksi
abessiivi lapiotta lapioitta
instruktiivi lapioin
komitatiivi lapioine-
+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo lapio-
heikko vartalo -
vahva vartalo -
konsonantti-
vartalo
-

Etymologia[muokkaa]

Lapio lienee lapa-sanan johdannainen.[1]

Käännökset[muokkaa]

Liittyvät sanat[muokkaa]

Johdokset[muokkaa]
Yhdyssanat[muokkaa]

autolapio, hiekkalapio, istutuslapio, jyvälapio, kakkulapio, kenttälapio, kuuppalapio, lapiokalastaja, lapionpisto, lapionvarsi, lapiorullaäes, lapiosarvinen, leipälapio, leivoslapio, lumilapio, ojalapio, puutarhalapio, Rautalapio, rikkalapio, salaojalapio

Aiheesta muualla[muokkaa]

  • lapio Kielitoimiston sanakirjassa

Viitteet[muokkaa]

  1. Hakulinen, Lauri: Suomen kielen rakenne ja kehitys, s. 335. Helsingin yliopiston suomen kielen laitos, 2000 (1978). ISBN 951-45-9221-2.