kusta

Wikisanakirjasta

Suomi[muokkaa]

Adverbi[muokkaa]

kusta

  1. (interrogatiivinen, taivutusmuoto, vanhahtava) mistä
    Ja kuin hän nosti silmänsä, näki hän oudon miehen kaupungin kujalla; ja sanoi vanha mies hänelle: kuhunka sinä tahdot? ja kusta sinä tulet? (Biblia, 1776)
    Mistäs tulet, kustas tulet, Poikani iloinen? (Velisurmaaja, Kanteletar)

Aiheesta muualla[muokkaa]

  • kusta Kielitoimiston sanakirjassa

Pronomini[muokkaa]

kusta

  1. (interrogatiivinen, taivutusmuoto, erittäin vanhahtava) yksikön elatiivimuoto sanasta kuka
  2. (indefiniittinen, taivutusmuoto, erittäin vanhahtava) yksikön elatiivimuoto sanasta kuka

Substantiivi[muokkaa]

kusta

  1. (taivutusmuoto) yksikön partitiivimuoto sanasta kusi

Verbi[muokkaa]

kusta (66) (taivutus[luo])

  1. (arkikieltä) virtsata
  2. (arkikieltä) epäonnistua, mokata
    Kusin ET:n kokeen eilen!
  3. (arkikieltä) olla epäilyttävää, olla vialla
    Tämä homma kusee.
    Jokin tässä kusee nyt, ja pahasti.

Ääntäminen[muokkaa]

  • IPA: /ˈkust̪ɑˣ/
  • tavutus: kus‧ta

Käännökset[muokkaa]

Liittyvät sanat[muokkaa]

Johdokset[muokkaa]

Idiomit[muokkaa]

  • kusta muroihin
  • kusta silmään – huijata
  • kuin juosten kustu – huolimattomasti tehty

Aiheesta muualla[muokkaa]

  • kusta Kielitoimiston sanakirjassa

Indonesia[muokkaa]

Substantiivi[muokkaa]

kusta

  1. lepra, spitaali

Jaava[muokkaa]

Substantiivi[muokkaa]

kusta

  1. lepra, spitaali

Malaiji[muokkaa]

Substantiivi[muokkaa]

kusta

  1. lepra, spitaali

Sunda[muokkaa]

Substantiivi[muokkaa]

kusta

  1. lepra, spitaali