kummitus

Wikisanakirjasta
Wikipedia
Katso artikkeli Kummitus Wikipediassa, vapaassa tietosanakirjassa.

Suomi[muokkaa]

Substantiivi[muokkaa]

kummitus (39)

  1. (taruolento) kuolleen ihmisen sielu

Ääntäminen[muokkaa]

  • IPA: /ˈkumːit̪us/
  • tavutus: kum‧mi‧tus

Taivutus[muokkaa]

Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi kummitus kummitukset
genetiivi kummituksen kummitusten
kummituksien
partitiivi kummitusta kummituksia
akkusatiivi kummitus;
kummituksen
kummitukset
sisäpaikallissijat
inessiivi kummituksessa kummituksissa
elatiivi kummituksesta kummituksista
illatiivi kummitukseen kummituksiin
ulkopaikallissijat
adessiivi kummituksella kummituksilla
ablatiivi kummitukselta kummituksilta
allatiivi kummitukselle kummituksille
muut sijamuodot
essiivi kummituksena kummituksina
translatiivi kummitukseksi kummituksiksi
abessiivi kummituksetta kummituksitta
instruktiivi kummituksin
komitatiivi kummituksine-
+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo kummitukse-
heikko vartalo -
vahva vartalo -
konsonantti-
vartalo
kummitus-

Etymologia[muokkaa]

johdos sanasta kumma[1]

Käännökset[muokkaa]

Liittyvät sanat[muokkaa]

Synonyymit[muokkaa]
Yhdyssanat[muokkaa]

Aiheesta muualla[muokkaa]

Viitteet[muokkaa]

  1. Hakulinen, Lauri: Suomen kielen rakenne ja kehitys, s. 347. Helsingin yliopiston suomen kielen laitos, 2000 (1978). ISBN 951-45-9221-2.